Hae tästä blogista

torstai 25. lokakuuta 2018

9. päivä: Annikki tutustumassa Piedra Agudan faunaan

Aurinko paistaa jo kuumasti kun Annikki ja Vilho ylimääräisen lenkin tehtyään löytävät Sierra de Gredosin Piedra Agudalle menevän polun. Maisemat ympäröiville vuorille ovat kieltämättä komeat ja polun halkoma, lähinnä tamariskipuskaa kasvava dehesa on sekin  omanlaisensa nähtävyys. Vilhon painellessa jo kovaa kyytiä 50 metriä ylempänä rinteessä näkyvälle palovartiotornille, Annikki huikkaa tämän pysähtymään; polun varressa luikertaa 35-senttinen käärme. Susivuoret eivät tunnista vaaleanruskeaa kuviollista matelijaa ja Vilho ottaa siitä kuvan lähettääkseen sen ystävälleen Jukalle. Tämä kun perehtynyt Susivuoria paremmin Etelä-Euroopan matelijoihin. Annikin  ”Lepakko-Jukkana” tuntema luonnonystävä on monta kertaa aiemminkin selvittänyt mihin käärme- tai liskolajiin Susivuoret ovat matkoillaan törmänneet. Jukan erityisalaa ovat lepakot ja totta kai Susivuoret ovat lähettäneet Jukalle kuvia nahkasiivistäkin lajinmääritystä varten.



Seuraavan, Vilhon havaitseman eläimen tunnistamiseen ei tarvita Jukan apua. Tuulen alapuolella, pienellä aukiolla touhuaa kettu. Iso repolainen on varmaan jo varustautumassa talveen sillä sen valkokärkinen tuuhea häntä ja takaselkä ovat tummanharmaat sen pään ja hartioiden ollessa punaruskeat. Ketun kadottua pensaikkoon, dehesa vaikuttaa Annikista elottomalta jos ei huomioi korkeuksissa kaartelevia kalmanlintuja eli hanhikorppikotkia. Tamariskipensaiden takaa ilmestyy kuitenkin eteen hevonen. Annikki on jo valmis perääntymään kun hevonen kohteliaasti väistää ja astelee toverinsa seuraksi kärrypolun toiselle puolelle.



Vilhon kuvaillessa maisemia Piedra Agudalta 1814 metrin korkeudesta , Annikki tähyilee huolestuneesti reittiä takaisin kotikylään. Kuten Annikki on kertonut ennenkin, hän kokeneena pikkukarjakkona tulee hyvin toimeen lehmien ja vasikoiden kanssa. Lihaksikkaat, käyräsarviset härät ovat toinen juttu. Tällläisä toroja on nimittäin paluureitti täynnä. Onneksi mustat sarvipäät tuskin nostavat päätään pensaiden seasta Susivuorten kävellessä rinnettä alas. Vasta aivan Navarredondosin kylän ensimmäisiä taloja lähestyttäessä puskat alkavat heilua siihen malliin, että Annikki saa lisävauhtia väsyneisiin käpäliinsä päästäkseen laitumen portista kylän puolelle.



Navarredondosista Susivuorten asunnolle naapurikylään Barajasiin on alle kilometri. Tämä viimeisen erikoiskokeen suorittaminen vaatii kuitenkin pistäytymisen kyläkaupassa. Puoti ei taida olla aikataulujensa mukaisesti auki mutta Vilho ja Annikki saavat sieltä kaipaamansa oluet ja extremaduralaiset lihaleikkeleet.

Vaikka Annikki vakuuttaa jaksavansa kantaa itse reppunsa, hän on tyytyväinen Vilhon nostaessa harteilleen oman, juomapullojen täyttämän repun lisäksi Annikin repun hänelle turhan isoine kameroineen. Kotitalolle päästyä, Annikki on kuitenkin 20 kilometrin lenkin jälkeen niin poikki, että jää talon seinustalla olevalle, auringon lämmittämälle kivipenkille istumaan Vilhon tarjoillessa hänelle keittiön ikkunasta virvokkeita. Tänään taitaakin olla viimeinen mahdollisuus nauttia tällaisesta palvelusta ja auringosta Annikki toteaa tutkittuaan säätiedotusta.

Sierra de Gredosin vanhojen kivitalojen näköiseksi tehdyssä uudehkossa talossa on paras suihku, jota Annikki on Espanjassa — ja itse asiassa missään muuallakaan — käyttänyt. Vuoriston vesi virtaa suihkusta runsaana ja pehmeänä. Se virkistää Annikkin niin, että hän ryhtyy illalla kokkailemaan Vilhon loikoillessa sohvalla tietokoneensa ääressä. Valkoviinissä haudutetusta kanipaistista  tulee hyvä ja kevyt illallinen Susivuorten reippaan päivän päätteeksi.

Ei kommentteja: