Hae tästä blogista

lauantai 20. lokakuuta 2018

4. päivä: Emerita Augustan roomalaiset teatterit

Eilisillan sadekuuroista ei ole tietokaan  kun Susivuoret kävelävät auringon paistaessa kohti Méridan vanhaa kaupunkia. Vuonna 25 ennen ajanlaskumme alkua perustetun Emerita Augustan päänähtävyys on sen vierekkäin sijaitsevat Teatro Romano ja Anfiteatro. Vilho kauhistelee pääsylipun hintaa mutta Annikki selvittää, että 15 euron lipulla pääsee Méridan kaikkiin muihinkin arkeologisiin kohteisiin. Lippu ei ole sitä paitsi kuin 3 euroa kalliimpi kuin roomalaisaikaisissa teattereissa käyntiin oikeuttava lippu. Teattereittensa koosta päätellen Emerita Augusta on ollut merkittävä asutuskeskus Rooman valtakunnassa. Olihan se aikanaan roomalaisen Lusitanian pääkaupunki.

Annikki ja Vilho kiertelevät ensin amfiteatterin katsomossa ja areenalla ja  kiipeävät sitten Teatro Romanon ylimmälle riville, josta näkee hyvin koko  näyttämön ja puolikaaren muotoisen katsomon. Annikki saa olla rosoiseksi kuluneilla kivisillä penkkiriveillä ja eilisen sateen jäljiltä liukkaalla rampilla tarkkana, ettei mätkähdä rähmälleen kuten eräskin iäkäs nainen. Onneksi liukastunut rouva ei loukkaa itseään vaan pääsee autettuna nopeasti jaloilleen.

 Anfiteatro, Mérida

Susivuorten tutkiessa  teatterin vieressä olevia raunioita, sen eteen alkaa kerääntyä juhlapukuista väkeä pian alkavaa hääseremoniaa varten. Annikki on kauhuissaan nähdessään sulhasen äidiksi osoittautuvan, smaragdinvihreään tyylikkääseen leninkiin pukeutuneen rouvan kiirehtivän 15-senttisissä stilettokoroissaan portaita alas juhlapaikalle. Annikki kun pelkää kaatuvansa portaissa vaikka hänellä on pitäväpohjaiset kevyttrekkarinsa jalassa. Morsiusparin saapuessa musiikin soidessa paikalle, Susivuoret ovat valmiit lähtemään takaisin asunnolleen.  Morsiamen puvun kolmemetrisen laahuksen nähdessään Annikki ehtii vielä miettiä sitä, mikä olisi ollut hääseurueen varasuunnitelma jos sää olisi tänään ollut yhtä sateinen kuin eilen.

Teatro Romano, Mérida

Koska reitti asunnolle menee Casa del Mitreon vierestä, Susivuoret käyvät katsomassa tämän roomalaisaikaisen huvilan mosaiikkeineen. Huvilan raunioiden lisäksi kaksikkomme kiertää myös läheisen kolumbaarion vaikka siellä ole kuin pari mausoleumia ja muutama hautasteela. Keskellä kaupunkia oleva tyhjä tontti on ilmeisesti ollut viereisellä entisellä härkätaisteluareenalla kidutettujen härkien viimeinen laidun.

Casa del Mitreo, Mérida

Lounaan jälkeen Susivuoret käyvät autolla kaupassa eikä heidän illan ohjelmaansa mahdu muuta kuin mereneläviin painottuva illallinen valkoviinin kera ja pari lasillista manzanillaa teeveen äärestä, josta tulee La Ligan peli Real Sociedad - Girona.

Ei kommentteja: