17. päivä: Paikallisprosenttilukuja kohottaen Olbiasta Berliinin kautta Helsinkiin

Torstaiaamuna Annikki ja Vilho hyvästelevät sydämelliset talonmiehet, taloa vuokraavan tyttären Osilossa asuvat sukulaiset. Heille vilkuttaen Susivuoret ajavat portista ulos jo aamulla ennen kymmentä. Tapansa mukaan he haluavat ajaa kiireettömästi lentokentälle ja selvitä ilman stressiä lentokentillä tyypillisistä, aikaa vievistä tilanteista. He valitsevat autonavigaattorin viimeisenä vitsinään esittelemän, vuoren rinteillä kiemurtelevan reitin sijaan Sassarin eteläpuolelta Olbiaan vievän pikatien.  Vilho päättää hankkia uuden navigaattorin eikä yrittää päivittää vanhan, monella tavalla tapaa temppuilevan navigaattorin karttoja viimeistään silloin kun he navigaattorin mukaan kyntävät Kaaliperhollaan viljapeltoa.

Matka sujuukin uutta, lähes tyhjää pikatietä pitkin vauhdikkaasti eivätkä parit tietyöt ja asfalttikoneiden siirrot paljon menoa hidasta. Varsinkin Olbian päässä tie on monelta osin keskeneräinen mutta se näyttää valmistuvan ripeää tahtia ja on varmaan kokonaan valmis Susivuorten tullessa seuraavan kerran Sardiniaan.

Olbian lentokenttä Costa Smeralda on pieni eikä siellä ole ruuhkaa.  Lentokenttärutiinit kuten vuokra-auton palauttaminen ja laukkujen jättäminen käyvät nopeasti.  Koska lentokentän parhaat palvelut näyttävät olevan alueella ennen turvatarkastusta ja kun koneen lähtöön on reilusti aikaa, Susivuoret jäävät vielä sinne eivätkä kiirehdi  lähtöporttien tuntumaan.  Ravintolassa, jossa suurin osa asiakkaista on Meridianan työntekijöitä, näyttää olevan hyvä lounastarjonta. Annikki ja Vilho ottavat kuitenkin lounasmenun sijaan viinilasillistensa kanssa pizzapalat.

Turvatarkastuksen jälkeen ei tosiaan ole kuin pari pientä kauppaa ja yksi avoinna oleva baari. Kosmetiikkatuotteet ovat lentokenttäkaupassa kalliita, samoin alkoholijuomat. Kun yhtään upporikasta arabia tai venäläistä, jotka kuulemma matkailevat Costa Smeraldan hienoimmilla huvila-alueilla, ei näy, kauppa ei käy. Myös sardinialaiset käsityötuotteet ovat kalliita. Kivannäköinen sugherosta eli korkista tehty iPad-kotelokin taitaa olla arvokkaampi kuin Annikin ikivanha iPad. Muitakin ohuesta ja taipuisasta, nahkamaisesta sugherosta tehtyjä tuotteita on tarjolla muttei kengänpohjallisia ja lasinalusia, joille Annikille olisi enemmän käyttöä kuin korkkipintaiselle käsilaukulle. Tämä Susivuorten Sardinian matka on ollut siitä erikoinen, että syrjäkylillä asuneina ja maaseutua kiertäneinä he eivät ole lainkaan käyneet muita saaren tuotteita kuin elintarvikkeita myyvissä kaupoissa. Algherossa olisi varmaan ollutkin liikkeitä, joista saa paikallisia käsityötuotteita kuten keramiikkaa ja Annikin havittelemia punottuja koreja mutta eiväthän Susivuoret ehtineet Algheron vanhaan keskustaan kiirehtiessään jonnekin peräkylän lammastarhaan vanhoja kivenkoloja ihmettelemään. Toisaalta, parempi pidättäytyä matkamuistoja hankkiessaankin elintarvikkeissa ja juomissa, jotka eivät jäisi kenenkään hyllyyn pölyttymään. Annikki ostaakin lentokenttäkioskista vain tuoksuvan sardinialaisen saippuan. Annikin matkalaukussa olevan Vernaccio di Oristano –viinipullon lailla myrttisaippua olisi sopiva, poiskulutettava joululahja.

Istuuduttuaan kahvilan pöytään syömään paninoa, Annikki tutkii matkalla kertynyttä kuittipinoa. Heidän eniten käyttämänsä ruokakauppa kertoo ostoskuiteissaan sen, kuinka monta prosenttia ostetuista tuotteista on sardinialaista alkuperää. Susivuorten ruokaostoksista 40 – 70 % oli Sardiniasta. Vilho huomauttaa, että luvuissa on mukana myös viinipullot, jotka osaltaan taatusti nostavat prosenttilukemaa Sardinian hyväksi. Toki lukema on 100% leivän ja maidon kohdalla ja korkea myös vihannesten, lihatuotteiden ja juuston osalta. Eikä pidä unohtaa perunalastuja; Vilhohan osti parikin pussia erityisen hyviksi mainostamiaan sardinialaisia lastuja kun Annikki taas osti pikkupussin guttiauta, erikoisia tippaleivän makuisia naksuja. Susivuoret nostavat Sardinia-prosentteja entisestään kun Annikki käy hakemassa baaritiskiltä lasilliset viiniä. Päästäkseen nauttimaan viimeisistä auringonsäteistä pitkään aikaan, he menevät juomaan ne baarin ulkoterassille.

Berliinissä ei tosiaankaan ole auringosta tietoakaan vaan sää on harmaa ja sateinen. Tegelin lentokentällä ei ole transit-aluetta vaan Olbian koneesta noustuaan Susivuoret kulkevat suoraan yhden hihnan matkatavara-aulan ohi ulko-ovelle. Tegelin A-terminaali on siitä erikoinen, että sen jokaiselle lähtöportille on oma turvatarkastuksensa heti check in –tiskin vieressä.  Hieno systeemi, jonka ansiosta matkustajien ei tarvitse seisoa pitkissä jonoissa. Mutta jos ei halua nimenomaan istua rauhassa lähtöportillaan, ei turvatarkastuksesta kannata mennä läpi liian aikaisin sillä sen jälkeen palvelut ovat minimissä.

Susivuoret pyörivätkin hetken lähtöaulan kaupoissa. Vilho ostaa kioskista pari harrastelehteä Annikin hakiessa kylmäkaapista tölkillisen Berliinin nimikko-olutta ja pikkupullollisen valkoviiniä. Kassaa hoitava mies kysyy Annikilta, onko hän lähdössä lennolle. Annikin vastattua, että kyllä mutten vielä vähään aikaan, mies toteaa hymyillen Annikin tuntevan säännöt. Susivuoret menevätkin nauttimaan juomansa lentoaseman pihalle. Siellä Annikki kaivaa kassistaan pahvimukin sillä hän ei tosiaankaan ala juoda viiniä suoraan pullonsuusta, varsinkaan julkisella paikalla.

Kun Annikki nauttii vielä lähtöportilla sen kioskista ostamansa brie-juustotäytteisen pretzelin ja sektin, hän on kylläinen ja tyytyväinen astuessaan Helsingin koneeseen. Torkuttuaan Berliinin lennolla, Annikki naputtelee virkeänä iPadiään kun Venetsian ja Alpit nähnyt Vilho vuorostaan torkahtelee Helsinkiä lähestyttäessä. Matkustuspäivät ovat aina vähän väsyttäviä mutta Annikki tietää, että lomamatkan pitkäaikaiset, virkistävät vaikutukset alkaisivat tuntua jo kotiin pääsyä seuraavana päivänä.