Calangianuksen takamailla vallitsee oikea pastoraali-idylli. Vaaleat lehmät poseeraavat laitumella suuren tammen varjossa taustanaan tummanvihreä vuori. Laitumen viertä kulkee polku, joka johtaa pienelle kaarisillalle. Sillan ylitettyään Susivuoret sukeltavat puiden oksilta roikkuvien päällyskasvien muodostamaan vihreään tunneliin ja pääsevät korkkitammien reunustamalla kummulle. Se on La Tomba dei Giganti di Pascaredda.
Pronssikautinen hautamuodostelma on malliltaan samanlainen kuin se jättiläisten hauta, jonka Annikki ja Vilho näkivät Òsonossa. Pascareddan hautakammio on kuitenkin suurempi ja paremmin säilynyt — tai huolellisemmin rekonstruoitu. Tapansa mukaan Susivuoret ottavat kivirakennelmasta järjettömän määrän kuvia. Tätä se digiaika teettää; tallenteiden määrä kasvaa lähes eksponentiaalisesti. Kun vielä parikymmentä vuotta sitten Annikki käytti merkittävän osan kuukausipalkastaan ottaakseen puolentoista viikon aikana peräti neljä filmirullallista kuvia Vienanmeren ympäristön kalliopiirroksista, nyt hän räpsii saman määrän kuvia parissa päivässä paljon mitättömimmistä kohteista. Järjestelmäkameran lisäksi on tietysti pakko ottaa vielä muutama otos kännykällä ja tabletilla vaikka Annikin nykyisessä järkkärissä on wifi-toimintokin. Mitähän Annikki muuten aikoo tehdä näillä arkeologisilla kohteilla ottamillaan sadoilla kuvilla? Uuvuttaa kuvashow’llaan epätoivotut yllätysvieraat vai innostaa kummitytöt tutkimaan muinaishistoriaa? Itse hän ei tarvinnut tarkkoja kuvia muinaisista kivikasoista kiinnostuakseen esihistoriasta. Varhaisten arkeologien sanalliset kertomukset ja luonnosmaiset piirrokset raunioista riittivät herättämään hänen kiinnostuksensa ja mielikuvituksensa.
Kävellessään takaisin autolleen, Susivuoret pysähtelevät tutkimaan polun varressa kasvavia erilaisia pensaita. Mikähän kasvi tämä jättikokoista juolukkaa muistuttava puska mahtaa olla? Ei se kyllä juolukka ole sillä sen marjat ovat hyvin kitkeriä ja kenties myrkyllisiäkin, Annikki toteaa maistettua varovasti yhtä suurta marjaa. Jotain käyttöä marjoville oksille kuitenkin on koska vastaan tullut pariskunta oli kerännyt niitä korillisen. Olisi pitänyt pysähtyä utelemaan asiaa.
Vilho puolestaan keräilee erilaisten tammien terhoa. Rautatammen terhot ovat hyvin pieniä verrattuna maahan putoileviin suuriin korkkitammen terhoihin. Portugalista tuttuja korkkitammia kasvatetaan Sardiniassakin ja siellä täällä onkin eri-ikäisiä kuorittuja puita. Tänään nähtiin myös korkkipaja, jonka pihalla oli kasoittain puolitoistametrisiä korkkilevyjä. Omasta korkkituotannosta varmaan johtuen, kaikissa sardinialaisissa viinipulloissa näyttäisi olevan luonnonkorkki.
***
Calangianuksesta Susivuoret palaavat Tempio Pausaniaan, josta he kääntyvät Nuraghe Majorille. Paikalla on oikein lippukioski, jossa on hyvä valikoima kirjoja sekä erilaisia matkamuistoja. Annikki ei kuitenkaan osta kuin kolmen euron hintaiset pääsyliput ja saa niiden lisäksi käteensä ison LED-lampun. Nuraghessa on kuulemma pimeitä kammioita.
Nuraghe Majorin sisällä kulkevat kiviportaat, jotka johtavat nuraghen huipulle ja sen sisäpihalta pääsee kahteen pyöreään huoneeseen. Valaistessaan savun osittain mustaamaa kattoa, Susivuoret huomaavat, että siellä roikkuu lepakoita. Palauttaessaan lamppuja lippukassalle, Annikki saa kuulla, että ne ovat Rhinolophus hipposideros -lajia eli kääpiöhevosenkenkäyökköjä.
Palattuaan kiemuraista reittiä Osiloon, Annikki keittää lounaaksi pienen annoksen sardinialaista tuorepastaa Culurgiones di menta. Iglesiasin seudulla valmistettu, muodoltaan sinisimpukkaa muistuttava pasta on kieltämättä mielenkiintoisen makuista. Annikki ei kuitenkaan lue sardinialaista minttupastaa suosikkeihinsa. Sen sijaan Vermentino di Gallura, valkoviini, joka on peräisin samalta alueelta, jossa Susivuoret tänään kävivät, on hänestä mainiota.
Ilta jatkuu lämpimänä ja Susivuoret viettävät sen puutarhassa käyskennellen ja pihagrillin luona istuskellen. Naapurin seurankipeä Täplis-kissa on tietysti illanvietossa mukana. Se kikkailee välillä halkopinon päällä ja pihakaivon reunalla ja hyppää väliin Vilhon, väliin Annikin syliin ja tunkee koko ajan naamansa kameran linssiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti