Vilho on löytänyt pellettikamiinan täydennykseksi uuden leikkikalun. Kohta tämä käytteleekin tuhkaimuria kuin vanha tekijä. Vilhon tyhjentäessä tuhkasäiliötä takapuutarhaan, Annikki käy poimimassa kakipuista pari kypsää hedelmää. Kakeja ei kuitenkaan auta ottaa matkaevääksi sillä syötäväksi parhaimmillaan olevat hedelmät ovat niin pehmeitä, että niiden syömiseen tarvitaan lautanen ja lusikka.
Kolea päivä tuntuu sopivalta tehdä pieni rengasmatka lähiseudulle. Susivuoret suuntaavat Osilosta rinnettä alas Nulvin suuntaan. Luoteis-Sardinia näyttää olevan valtaosin maatalousaluetta. Pelloilla on syyskynnöt suurimmaksi osaksi tehty ja niityillä on enää harmaankeltaiseksi kuivuneita korsia. Rinteiden vihreillä laikuilla laiduntaa lampaita ja jokunen hevonen. Täytyypä selvittää, mistä tulee sanonta kutsua suvun huliviliä, pahista tai muuten originellia nimellä “musta lammas”. Annikin havaintojen mukaan valkoisten määkijöiden laumassa on aina vähintään yksi tummaa vähemmistöä edustava lammas.
Osilon länsipuolella olevilla harjanteilla on kymmenittäin tuulivoimaloita. Annikki muistelee kuulleensa, että Sardiniassa vesivoima olisi merkittävä energianlähde mutta kaipa tuulivoimalla ainakin täällä saaren pohjoisosassa on käyttöä. Aurinkopaneeleja täällä näkyy vuotuisiin aurinkotunteihin nähden yllättävän vähän.
Mutkaisella pikkutiellä ei ole juuri liikennettä ja Susivuoret ajavat muutaman kylän läpi tapaamatta ketään muuta kuin mummon kanssa pihatöissä olevan mäyräkoiran. Martisissa he huomaavat kyltin, joka kertoo, että jossain lähistöllä on kivettynyt metsä. Parisen kilometrin päästä he löytävät niityn, jossa on merkillisen näköisiä kiviä. Näiden täytyy olla miljoonia vuosia vanhoja fossiloituneita palmunrunkoja, Annikki päättelee. Paikalla ei ole mitään kylttejä ja opasteita ja vasta myöhemmin hänelle selviää, että La Foresta Pietrificata Carrucanan kivet ovat tulosta varhaisella mioseenikaudella noin 20 miljoonaa vuotta sitten sattuneesta tulivuorenpurkauksesta, jonka tuoksinassa suuret puut joutuivat järvenpohjaan piipitoisen tuhkan peittämiksi. Fossiloituneet puunrungot eivät ehkä olekaan palmuja vaan jotain uudemman ajan tuotoksia; kenties petäjiä tai kaksisirkkaisiin kuuluvia puita.
Tynnyrimäisiä kivettyneitä puunrunkoja ihmeellisempi näky Carrucanassa on jättikokoinen “lumiaita”. Mitään muuta järkevää selitystä tälle mahtipontiselle rakennelmalle Annikki ei keksi. Kyseessä lienee kuitenkin paikallisten vaikuttajien ylisuuri, kesken jäänyt aikaansaannos, jonka tavoitteena on ollut joku Renzo Piano -tyylinen turistihässäkkä keskellä ei yhtään mitään.
Seuraavan kylän, Bulzin, laidalla Susivuoret lähtevät katsomaan Chiesa San Pietro dell’ Immagginia. Pieni puna-valkoraidallinen, romaaninen kirkko on ikuisesta restauroinnista kertovine rakennustelineineen oikein kaunis mutta Susivuorten huomio kiinnittyy sille vievän kuoppaisen tien liikennemerkkeihin. Mitähän laatumaalia merkkeihin on oikein käytetty kun kärkikolmiokin on haalistunut kokonaan vaaleanharmaaksi?
Vielä enemmän ihmettelyä herättää se, että parin kilometrin päässä on samanlainen valtava puuristikoista tehty käytävä kuin Martisin kivettyneessä metsässä. Tämän rakennelman luona vaan ei näytä olevan mitään erityistä katsottavaa kun läheinen Nuraghe Biancokaan ei näy sinne.
Sedinin kylää reunustavat mielenkiintoisen näköiset kalliopaadet. Annikin tähyillessä kylää rotkon yli hän näkee, että sen reunalla oleva talo on louhittu kallioon. Vilho parkkeeraa Kaaliperhon karabinieeriaseman viereen ja Susivuoret kävelevät katsomaan merkillistä kalliotaloa. Se on nykyään kotiseutumuseona toimiva Domus de Janas, joka on alunperin ollut monikerroksinen esinuraghinen hautakammio. Sedinissä on muitakin kallion sisään tehtyjä taloja, mm. Casa Piana, joka näkyy pienen puistikon takana.
Castelsardoa lähestyttäessä se tie, jolle Susivuoret aikovat kääntyä, on poikki ja he pyörivät hetken uusissa, monimutkaisissa liittymissä ennen kuin pääsevät katkaistun tien toiseen päähän. Sieltä näkyy päivän kolmas iso nuraghe sekä itse L’Elefante. Aivan tienlaidassa oleva nelisen metriä korkea rosoinen kivi La Roccia dell'Elefante on tosiaan kuin elefantti kärsää ja korvia myöten. Sedinin Domus de Janasin lailla elefantti on neoliittinen hauta, joka käsittää kiveen louhittuja hautakammioita.
****
Iltapäivällä Vilho touhuaa keittiössä ja valmistaa valtavan annoksen herkullista bolognese-kastiketta. Vilhon versio bolognesesta on tulisesti maustettu ja sitä ei syödä spaghettin vaan sardinalaisen malloreddus-pastan kanssa.
Illalla iso, pörröinen musta kissa tuo pienemmän kaverinsa mukanaan moikkaamaan Annikkia. Ne syövät hyvällä halulla Annikin tarjoaman illallisen vaikka ruokatarjoilussa niiden kotonakaan ei vaikuta olevan moittimista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti