Aikomuksistaan huolimatta Annikki ja Vilho
eivät olleet taaskaan vaivautuneet lukemaan matkaoppaitaan ja hakemaan tietoja
nähtävyyksistä internetistä. Makeiden
yöunien ja maittavan aamiaisen jälkeen matkaan lähdettiin jälleen ilman mitään
selvää ennakkosuunnitelmaa.
Maatilan portista ulos ajettaessa Annikki
vilkaisi sentään karttaa ja kehotti Vilhoa kiepaisemaan läheisen Estremozin
kautta. Estremoz on yksi Alentejon ns. marmorikaupungeista ja matkalla sinne
nähtiinkin muutamia kiviveistämöitä valtavine marmorilohkareineen. Ilmeisesti
alueen marmorikaivokset ovat edelleen toiminnassa. Kukkulan laella olevan
viehättävän kaupungin vanhan keskustan jalkakäytävät, katujen reunakivet sekä
talojen kivijalat ja ikkunanpielet ovat tehty paikallisesta, vaaleasta marmorista.
Vilho tiesi kertoa, että talot on myös kalkittu käyttäen marmoriliuosta.
Estremoz saisi jäädä viimeiseksi muistoksi
Alentejosta. Vaikka jokaisessa tienristeyksessä oli viitta, joka osoitti kohti Évoraa, Alentejon suosituinta matkakohdetta, Vilho
käänsi auton sitkeästi aina päinvastaiseen suuntaan. Évorassa ja sen lähistön
vaikuttavalla megaliittitarhalla pariskuntamme on vieraillut jo aikaisemmin ja
nyt tähtäimeksi otettiin niitä paljon vanhempi kohde, Pegadas dos Dinossáurios
da Serra de Aire.
Ennen Serra de Airen dinosaurusten
jalanjäljille pääsyä oli kuitenkin ajettava pitkään korkkitammien ja
eukalyptuspuiden reunustamaa mutkittelevaa tietä. Vasta Ribatejon puolelle
saavuttua alkoi näkyä satunnaista talorykelmää tai adegan eli viinitilan
porttia suurempia merkkejä asutuksesta. Torres Novasin pikkukaupungin kohdalla
alkoi ripotella vettä ja Annikki alkoi epäillä, päästäisiinkö tänään dinojen jäljille lainkaan.
Selvittämättä kun oli jäänyt se, missä tämä geologinen muodostelma tarkkaan
ottaen sijaitsisi ja olisiko se yleisölle avoin. Korkkitammien ja eukalyptusten
vaihduttua suurineulaisiin mäntyihin ja kukkiviin kanerviin, tien laidassa
havaittiin onneksi ensimmäinen dinosauruskyltti. Kylttejä seuraamalla osuttiin
pimeänä olevalle lippukioskille. Ovi oli kuitenkin auki ja kohta Annikki ja
Vilho istuivatkin pienessä salissa katsomassa portugalinkielistä filmiä Serra
de Airen kivilouhokselta v. 1994
löydetyistä kivettyneistä dinosaurusten jalanjäljistä. Valaisevan
filmiesityksen jälkeen pääsi tekemään noin puolentoista kilometrin kierroksen kalkkikivilouhokselle,
jonka pohjalla muinoin sijainneessa mudassa suuret kasvissyöjädinot aikanaan tallustelivat. Kivettyneet jalanjäljet ovat vaikuttavan
kokoisia ja tuntuu uskomattomalta, että ne ovat säilyneet kymmeniä metrejä
paksun kalkkikiviseinämän alla 175 miljoonaa vuotta.
Seuraava ihme odotti parinkymmenen kilometrin
päässä Fátimassa. Oikeastaan se
varsinainen ihme ei ole enää – ainakaan kaikkien – nähtävissä. Mutta merkit
siitä, että Fátimassa on tapahtunut ihme, ovat vahvasti näkyvissä. Fátimahan on
paikka, jossa Neitsyt Maria ilmestyi kuudesti kolmelle pikkupaimenelle
ensimmäisen maailmansodan riehuessa Euroopassa. Nykyään Fátima on katolisen
maailman tärkeimpiä pyhiinvaelluspaikkoja ja sekä toukokuun että lokakuun 12.
-13. päivinä sadat tuhannet pyhiinvaeltajat täyttävät Marian ilmestymispaikalle
rakennetun kirkon ja sitäkin vielä mittavamman uuden kappelikeskuksen sekä
näiden väliin jäävän suuren aukion. Nytkin, parisen viikkoa viimeisen ilmestymisen vuosipäivän jälkeen, paikalla on jatkuva virta pyhiinvaeltajia ja muita pyhätöstä kiinnostuneita. Fátimassa
pyörivät messut lähes nonstoppina useilla kielillä ja siunattua vettä voi ottaa
mukaansa pieneen tai vähän isompaan pulloon, joita voi ostaa pyhätön tuntumassa
olevista kymmenistä pikkukaupoista. Annikki muistaa olleensa vaikuttunut
vierailleensa Italian yhdessä katolilaisille tärkeistä paikoista, San Giovanni
di Rotondossa Pugliassa eli Apuliassa. Olihan tuostakin kylästä, jonka pienessä luostarissa
Padre Pio aikanaan oli munkkina, tullut mittava pyhiinvaelluspaikka asiaan
liittyvine palveluin mutta kyllä Fátima on uskonnollisen matkailun keskuksena
omaa luokkaansa. On kai se, että Neitsyt
Maria ilmestyy kertomaan salaisuuksia isompi juttu kuin vaatimattoman munkin
tekemät laupeudentyöt ja ihmeparantamiset.
2 kommenttia:
Tuon päivämäärän perusteella väittäisin, että se ilmestyjä olin minä, ei suinkaan se joka paikkaan nenänsä työntävä ja kaikesta kunnian itselleen kinuava pihtari-Maria.
Voihan sen näinkin nähdä. Tuskin olen itse paikalla jos joskus selviää se, kumpi paljastaa jännemmät salaisuudet - N.S. Maria vai Antero Porovaara?
Lähetä kommentti