Annikille ja Vilholle
selvisi tarkemmin vasta aamulla se, millaiseen paikkaan he olivat yöllä
majoittuneet. Kyseessä oli pieni, mukava hotelli keskellä aidattua lomakylää.
Näin lokakuun puolivälissä se ei tosiaankaan kuhissut lomanviettäjiä vaan
asuntovaunualue, lasten leikkipuisto ja kappelikin olivat aivan tyhjiä.
Suuressa aamiaissalissa oli sentään kaksi muuta hotellivierasta ja yksi
vakioasiakas eli kirjava kissa, joka vaativasti nau’uttuaan marssi määrätietoisesti
kohti baaritiskiä. Sen tilaus otettiin saman tien vastaan ja kohta kissa söikin
aamupalaansa suuren eukalyptuspuun katveessa.
Annikki ja Vilho viivähtivät
hetken lomakylän puistossa, joka betonimonumentteineen toi etäisesti mieleen
Neuvostoliiton. Lintujen sirkutus tosin kuulosti vapautuneemmalta kuin meno
muinaisessa naapurissamme ja ainoa kuriin ja virkapukuihin viittaava näky oli
tarmokkaasti nurmikolla marssiva värikäs harjalintu.
Yöunet olivat jääneet turhan
lyhyiksi mutta pieni aamukävely virkisti. Vilhokin alkoi olla elementissään käynnistäessään
auton ja kaksikkomme suunnatessa kohti etelää ja Algarven rannikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti