Hae tästä blogista

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

11. päivä: Rías Baixas: Pyhän Jaakobin simpukka


Seuraavanakin iltana espanjalainen studiojoukkue mellastaa Annikin ja Vilhon asunnossa. La Ligaa selostetaan isolla joukolla ja huuto on melkoinen. Välillä lauletaan ja soitellaan torvea – eikä päivän tärkein matsi ole edes alkanut!

Vilho on käynnistänyt oman pelinsä, maaottelun Espanja vastaan Portugali. Peli ratkaistaan lukemin 1-1: Vilhon mielestä Riojan punaviini on erinomaista mutta Annikkia miellyttää enemmän sitä pehmeämpi portugalilainen Bairradan punaviini.

Kaksikkomme kasvot eivät hehku pelkästään punaviinien lämmittävästä vaikutuksesta. Päivä on vietetty tuulen pieksemällä Atlantin rannalla. Galician lounaisrannikkoa hallitsevat neljä vuonomaista suistoaluetta, joita kutsutaan nimellä Rías Baixas. Annikki ja Vilho suunnistivat ensimmäiseksi pohjoisimpaan ríaan ja Illa de Arousaan, jonne vie pari kilometriä pitkä silta. Saaren eteläkärki on kokonaan rakentamatonta mäntymetsä- ja hiekkadyynialuetta, jonka vuoroveden paljastamissa lahdelmissa viihtyvät monet lintulajit. Kovan tuulen takia kahlaajia ja haikaroita oli hankala kiikaroida mutta kalliorannalta näki läheltä lokkien lisäksi meriharakoita, tyllejä ja rantasipin.

On mahdoton ajatus, että Annikki kävelisi valtameren rantahiekalla ilman, että matkaan tarttuisi pussillinen simpukankuoria. Niitä sitten kannettaisiin mukana hotellista toiseen kunnes matkan viimeisenä iltana todettaisiin, ettei niitä sittenkään pystyisi ahtamaan matkalaukkuun. Tällä kertaa Annikki löysi kuitenkin niin upeita simpukankuoria, että ainakin pari niistä päätyisi hänen kokoelmaansa. Hauraista pitkulaisista veitsisimpukan kuorista voisi vielä luopua mutta isoista sydänsimpukoista ja muista paksukuorisista pyöreistä simpukoista kyllä valitaan pari edustavaa yksilöä. Samoin poikkeuksellisen ihanan violeteista sinisimpukoista.

Kuoripussin jo pullistellessa, Annikki löytää varsinaisen aarteen, todella suuren sydänsimpukan, jossa on molemmat kuorenpuoliskot. Tutkiessaan tämän ”pyhänjaakobinsimpukan”  tummaa ja litteää alapuolta ja vaaleanpunaisen sävyttämää kuperaa yläpuolta, hän tajuaa, että tämä on taas yksi El caminon viitoista, jotka osoittavat kohti Santiago de Compostelaa!

Ei kommentteja: