Hae tästä blogista

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

3. ja 4. päivä: Atlannin aalloissa


Puoleenpäivään mennessä sää oli kuin olikin seljennyt. Annikki ja Vilho lähtivät innoissaan rannalle. Auringosta nauttimista ja uimista vartenhan he olivat Algarveen tulleetkin, eivät analysoimaan Portugalin taloustilannetta. Toki kuluttamalla matkakassansa Portugalin rannoilla, he samalla kohentavat maan taloutta.

Seuraava päivä oli jo aamusta aurinkoinen ja lämmin. Annikin mielestä lämpöä oli jo liikaakin hänen hikoillessaan loma-alueen tenniskentällä. Auringon häikäistessä tennispallot sinkoilivat sinne tänne eikä Annikki saanut millään palautettua Vilhon lyömiä korkeita palloja. Polvikin alkoi vaivata kovalla kentällä ja jo tunnin pelailun jälkeen Annikki ilmoitti, että on aika lähteä uimaan.

Atlantin mainingit huuhtoivat pian kaikki vaivat pois. Annikki kellui pitkään meressä katsellen pilvettömällä taivaalla liihottavia merilintuja. Vilho viihtyi rannassa tyrskyjen vietävänä ja sukelteli kaloja katsomassa. Vielä aamulla Vilho oli höpöttänyt joistain roomalaisraunioista ja esihistoriallisista hiidenkivistä mutta eiköhän Annikki saisi helposti käännettyä huomisenkin ohjelman rantalomailuksi.

3 kommenttia:

Porovaara kirjoitti...

Laiskanpulskeana sorkkaeläimenä symppaan kovasti Jäniksen tyyliä lomailla. Susilla on aina niin paljon kaikenlaista puuhaa...

Annikki Susivuori kirjoitti...

Tänäänkin oltiin rannalla. Suurin ponnistus oli rakentaa suuri hiekkalinna ja selviytyä mainingeista takaisin hiekalle...

Porovaara kirjoitti...

No, onhan siinä jo yhdelle päivälle kaikenlaista....