Heinä-elokuussa rantahotelleissa ja huvipuistoissa on taatusti lokakuista vilkkaampaa. Annikki tosin epäilee, ettei kuhina ole enää samaa luokkaa kuin takavuosina. Italiassa kahviloiden ja ravintoloiden pitäjät ja majoituspalveluita tarjoavat kun ovat valittaneet jo pitkään asiakkaiden puutetta. Huonon työllisyystilanteen ja korkeiden elinkustannusten takia italialaisilla ei ole enää varaa lomailla ja syödä ravintoloissa entiseen malliin. Lienevätkö Adrianmeren rantalomakohteet olla enää muidenkaan länsieurooppalaisten suosiossa? Alueen matkailuelinkeinonharjoittajat ovat venäjänkielisten mainoskylttien perusteella panneet toivonsa ruplissa rypeviin turisteihin.
Kaksikkomme lähestyessä Riminiä, Annikki muistelee sitä, kuinka ensi kertaa vieraili Italiassa ja nimenomaan Riminissä. Matkan kohde ei suinkaan silloin ollut itse Rimini vaan sieltä parin bussi- ja junamatkan päässä oleva Forlìn pikkukaupunki sisämaassa. Ennen ns. halpalentoyhtiöiden aikaa Suomesta kun vain sattui pääsemään lentäen Riminiin noin viidenneksellä siitä hinnasta, jonka reittilentolippu Bolognaan olisi maksanut. Annikin paluulentokin oli Riministä ja kulutettuaan viimeiset, vähäiset liiransa Riminin rautatieaseman matkatavarasäilytykseen, nuori Annikki teki kierroksen Amarcordista "tutussa", aurinkoisessa ja vilkkaassa pikkukaupungissa.
Pienten rantahotellien Riminillä, jonne Annikki ja Vilho nyt suunnistavat, ei ole paljon yhteistä Fellinin 1930-luvun Riminin kanssa. Näin lokakuun lopussa perin säntilliseltä tuntuva alue on hiljainen ja matkalaistemme on odotettava tovi ennen kuin pimeänä olevaan huoneistohotelliin päästään majoittumaan. Annikki tietysti kiukuttelee huonoa internet-yhteyttä mutta muuten pienessä huoneistossa ei ole moittimista. Residenssissä ei ole kuin muutama muu asukas ja ei voi kuin ihmetellä, miten näillä taksoilla sen ylläpito ympäri vuoden voi olla kannattavaa. Ehkä varsinaisen sesonkikauden moninkertaiset hinnat paikkaavat talven tappiot.
Seuraavan päivän retki Riminin keskustaan paljastaa hiljaista ranta-aluetta elävämmän kaupungin. Tyylikkäästi pukeutuneiden, polkupyörillä liikkuvien herrasmiesten lisäksi kaupungin vanhan mahtisuvun - I Malatesta - kirkon edustalla pyörii nuorisoa. Annikki ja Vilho poikkeavat Tempio Malatestianoon, jossa Vilho kertoo olevan jonkun Giotton nuoruudenteoksen. Annikki tutkii kirkossa "Pahapäisten" hautamuistomerkkejä norsuineen ja huomaa erääseen pylvääseen kaiverretun taskuravun, Riminin symbolin.
Vilho painelee jo täyttä päätä duomolle Annikin pysähdellessä katselemaan lukuisten kenkä- ja laukkuliikkeiden ikkunoita. Kotimaassaan sangen vaatimattomasti elävät, kuitenkin keskituloisiksi luokiteltavat Susivuoret kuuluvat Italiassa aina johonkin muuhun kuin "keskiluokkaan". Milanon, ja jopa piskuisen Riminin muotikaduilla astellessaan he lähes ovat halveksittuja itäeurooppalaisia rääsyläisiä. Parin sadan metrin päässä, Riminin rautatieaseman tuntumassa, jossa tapaa tuulilasinpesua tarjoavia tummia afrikkalaisia, heidät asetetaan paljon äskeistä korkeampaan, mm. oletettuun varallisuuteen ja etniseen alkuperään perustuvaan kategoriaan.
Jos Annikin olisi sopeutettava nyt (ainakin toistaiseksi) saamansa palkka Italian kulutusmenoihin, aika nopeasti olisi luovuttava kaikista niistä herkuista, joita Susivuoret ovat nauttineet viimeisen parin viikon aikana. Toscanan hienot punaviinit ja villisikasalamit olisi vaihdettava Abruzzon ja Puglian bulkkiviineihin ja Emilia-Romagnan perus-prosciuttoon. Kulloisenkin sesongin vihannekset ja hedelmät olisivat toki halpoja mutta miten maksettaisiin tolkuttomat sähkö- ja kaasulaskut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti