8. päivä: Pisan valkeat haikarat ja valkea Campo dei Miracoli

Vilho ajaa läpi l'Acquedotto Mediceon eli Medici-suvun 1500-luvulla rakennuttaman akveduktin. Annikki voi ihailla alun perin 6 km:n pituista, aikanaan Valle delle Fontista vettä Pisaan johtanutta akveduktia yhteensä yli kilometrin matkalta sillä Vilhomobiilin navigaattori ohjaa matkalaisemme pikkutielle, jonka portti on suljettu. On siis palattava takaisin ja yritettävä löytää toinen tie yöpymispaikkaan San Giuliano Termessä Pisan pohjoispuolella.

Oikea reitti löytyykin opasteiden avulla mutta ajo tyssää hetkeksi matkan ensimmäiseen  - muttei viimeisen, toteaa italialaisten kaahailuun ja järjettömään tapaan liimautua edessä ajavan takapuskuriin kiinni kyllästyvä Vilho - liikenneonnettomuuteen. Paikalla on poliisien lisäksi parikin ambulanssia mutta vakavilta henkilövahingoilta lienee vältytty. 

Ruuhkan lauettua matka pääsee jatkumaan ja pian käännytään kuoppaiselle hiekkatielle. Tie kulkee pienen kanavan vartta ja kuin viittoina Airone-hotellille Annikki näkee kanavaa reunustavilla pelloilla useita valkoisia haikaroita, joiden mukaan hotelli on saanut nimensä. Annikki ja Vilho pääsevät huoneeseensa ulkoportaita pitkin suoraan puutarhasta, johon on näkymä myös huoneen pieneltä parvekkeelta. Siellä Annikki ja Vilho istuvat illan hiljalleen hämärtyessä seuraamassa lepakoita ja hotellin kissoja, jotka ruokakupillaan käytyään hiippailevat pensaikossa. Annikki ihmettelee, että kissat ovat kovin lyhythäntäisiä tai suorastaan töpöhäntiä. Seuraavana aamuna laskua maksaessaan hän saa kuulla, että kissat ovat rodultaan enemmän tai vähemmän Man-saaren kissoja, joita on aikoinaan ties kenen matkassa tullut tänne Tyrrhenanmeren rannikolle.

Yöllä on satanut rankasti mutta aamuinen sade on vain lyhyt kuuro. Annikin ja Vilhon astuessa Pisan Campo dei Miracolille, taivas on jälleen kirkas. "Ihmeiden kenttä" on nimensä veroinen; nurmikentän keskellä valkeana hohtavat Duomo, Battisterio, Torre Pendente ja Camposanton korkea muuri ovat lumoavan kauniita. Ei ihme, että katedraalia, kastekappelia, kellotornia ja hautausmaata on käyty varta vasten ihailemassa niiden rakentamisesta, 1000- 1200- luvuista lähtien. Nytkin aukiolla parveilee turisteja, jotka vuosisatojen kuluessa tulevat aina vain kauempaa; kovaäänisten amerikkalaisten lisäksi on selfie-härpättimien kanssa liikkuvia aasialaisia. Tunnollisesti matkaoppaitaan selaavia saksalaisia ja sekalaisena muodostelmana oppaansa ympärillä pyöriviä espanjalaisia sekä muita eurooppalaisia on aukiolla nähty varmasti jo satoja vuosia.  

Edes takaisin hortoilevia turisteja ei kuitenkaan ole läheskään niin paljon, että he, Annikki ja Vilho mukaan lukien, voisivat rikkoa Campo dei Miracolin ylevän tunnelman. Ollessaan niin kovin henkistyneessä tilassa, kaksikkomme päättää olla pilaamatta sitä kiipeämällä kuuluun kellotorniin. Tosin myös laiskuudella ja pihiydellä on oma osuutensa asiaan. Kaltevan tornin spiraaliportaikossa on lähes 300 askelmaa ja pääsylippu torniin maksaa peräti 18 €. 

Annikki kipaisee siis hakemassa lipputoimistosta vain ilmaisliput Duomoon. Kirkon absidia ihaillessaan Annikki alkaa epäillä sitä, onko hän sittenkään ollut täällä sisällä aikaisemmin. Hän kun ei muista koskaan nähneensä näitä bysanttilaisia,  kultaa ja vihreää loistavia mosaiikkeija. Ehkä huomio on edellisellä kerralla kiinnittynyt pelkästään Giovanni Pisanon 1300-luvulla veistämään saarnastuoliiin. Sehän on kuitenkin niin, että kun näkee vuosien varrella satoja ihastuttavia tai muuten kiinnostavia paikkoja, niistä kustakin jää mieleen vain joku tietty pieni osa ja aina ei sitäkään. Pisasta jäisi edelleen mieleen Campo dei Miracoli.