Hae tästä blogista

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

3. päivä: Ferentum ja Duomo di Orvieto

Torstaiaamuna Susivuoret jatkavat lempiharrastustaan eli raunioilla haahuilua. Tällä kertaa matka vie peltojen ja lammaslaumojen värittämän maiseman halki Ferentumiin. Pikkutien varresta, ylhäällä kukkulalta löytyy opaskylttien avulla roomalaisteatteri. Annikki yllättyy nähdessään syrjäisellä paikalla muitakin turisteja mutta pian selviää, että kyseessä onkin paikallinen asukas, joka on käynyt ruokkimassa teatterin 8 kissaa. 

Kolmen kissan tiiviisti seuraamana Annikki pujahtaa aidan raosta Teatro Romanolle, joka näyttää hyvin samanlaiselta kuin muutkin teatterinrauniot, joita on kymmenittäin ellei sadoittain ympäri Rooman imperiumin aluetta. Tästä huolimatta Annikki ja Vilho tutkivat kiinnostuneina teatterin jäljelläolevia rakenteita ennen kuin palaavat kissojen saattelemina takaisin autolleen.

Lyhyen ajomatkan jälkeen saavutaan Umbrian maakuntaan ja Orvietoon. Päämääränä on mennä katsomaan kaupungin katedraalia, jonka Annikki on aikaisemmin nähnyt vain kuvattuna valkoviinipullon etikettiin.  

Jätettyään auton alas parkkihalliin, Annikki ja Vilho kapuavat ylös kaupunkiin ja  suuntaavat kapeita kujia pitkin Piazza del Duomolle. Valko-mustaraidallinen katedraali on kaunis ja sen fasadikin on Annikin mielestä mielenkiintoinen mutta tarpeeksi hillitty. Päästäkseen katsomaan duomon Cappella della Madonna di San Briziossa olevia Fra Angelicon ja Luca Signorellin freskoja, on ostettava 3 €:n hintaiset liput. Se ei ole Annikista liikaa liki tunnin mittaisesta kierroksesta etupäässä freskoja tutkiskellen. Varsinkin Signorellin näkemykset Antikristuksesta, lopunajan tapahtumista, viimeisestä tuomiosta jne. ovat sen verran rajuja, että niillä on aikanaan varmasti ollut tavoiteltu pelotteluvaikutus. Esimerkiksi yhdessä koko seinän täyttävässä freskossa häijynnäköiset paholaiset jahtaavat syntisiä helvettiin samalla kun kunnon kristityt nousevat enkelien musisoidessa pilvien läpi taivaaseen. 

Annikki ja Vilhon pistäytyvät välillä Cappella della Corporalessa katsomassa Bolsenan ihmeen reliikkejä ja palaavat sitten uudestaan tutkimaan Signorellin freskoja. Ne ovat kerta kaikkiaan vaikuttavia.

Ei kommentteja: