Kuten lähes kaikki muutkin Toscanan kylät ja kaupungit, Volterrakin on rakennettu korkealle kukkulalle ja parkkipaikat sijaitsevat kukkulan alarinteellä kaupunginmuurien ulkopuolella. Vilho syöttää lippuautomaattiin euron toisensa perään mutta laite ei suostu antamaan pysäköintilippua ennen kuin siihen on ladattu kokonaiset kuusi euroa eli kokopäivätaksa. Saataisipahan kiertää kaupunkia kaikessa rauhassa.
Heti edelleen vankilana toimivan fortezzan kupeessa olevasta kaupunginportista sisään astuttuaan Annikki ja Vilho huomaavat olevansa Museo Etrusco Guarnaccin ovella. Lippukassa kyselee, josko Annikki ja Vilho olisivat opiskelijoita tai edes historianopettajia. Annikki ei myönnä kuuluvansa kumpaakaan ryhmään ja kun kassarouva toteaa nauraen, ettei voi tarjota matkalaisillemme yli 65-vuotiaiden ilmaista lippua, Annikki ostaa normaalihintaiset pääsylippukortit. Etruskimuseon lisäksi 14 euron kortilla pääsee pariin muuhunkin kohteeseen ja sehän on varma, että kaksikkomme tulee kiertämään kaikki lipussa mainitut paikat vaikka siellä olisi nähtävissä pelkkä ruostunut Fiatin romu.
Guarnaccin etruskimuseo on odotetusti hyvin vanhanaikainen. Etruskien keramiikkaa ja muita esineitä on ladottu vieri viereen hyllyihin, jotka ylettyvät lattiasta kattoon asti. Muutamissa valaistussa vitriineissä on sentään hieman tietoa näytteillä olevista esineistä mutta jos museovieras ei satu tietämään ennakkoon mitään etruskeista, ei hän olisi sen paremmin perillä etruskikulttuurista museon kierrettyään. Annikki ja Vilho pitävät tietysti itseään perin sivistyneinä etruskologeina ja kaipa heillä on useita etruskinekropoleja kiertäneinä ja museoissa ja kirjakaupoissa luuhanneina jokin hatara käsitys etruskien kulttuurista.
Suurimman osan museosta täyttää yli kuudensadan hautauurnan kokoelma. Tuhkauurnia on montaa eri tyyliä mutta vaikka Annikki tutkiikin niitä kiinnostuneina, on hän sitä mieltä, että riittäisi, että esillä olisi enintään satakunta erityyppistä uurnaa. Museon kuuluisin esine, L'Ombra della Sera, on sentään pantu yksin omaan vitriiniinsä. Tämä noin metrin pituinen kapea pronssihahmo tuo tosiaan mieleen Giacomettin kolmatta tuhatta vuotta nuoremmat veistokset.
Etruskimuseosta kävellään alabasterityöpajojen ja etruskiesineitä jäljittelevää keramiikkaa ja pronssiesineitä myyvien pikkukauppojen reunustamia katuja pitkin Piazza dei Priorille. Kuten Sienassa ja San Gimignanossakin, herkkukauppojen ovilla on täytettyjä villisikoja ja matkamuistoliikkeissä pehmovillisikoja.
Aukiolle nimensä antaneeseen, 1200-luvulla rakennettuun Palazzo dei Prioriin pääsee sisälle koska juuri nyt ei ole menossa neuvoston kokousta. Annikki ja Vilho vilkaisevat nopeasti komean kokoussalin ja tutkivat hetken vihreäksi haalistunutta Signorellin pientä freskoa.
Via Porta all'Arcon kulmasta Annikki kääntyy Vilhon yllätykseksi alamäkeen. Kadun päässä on nimittäin kaupungin vanhin, etruskien aikainen portti. Sitä ihmeteltyään kaksikkomme on kiivettävä takaisin ylös kaupunkiin ja Annikki onkin sen ponnistelun jälkeen valmis pitämään lounastauon. Vilho kintereillään Annikki astuu Il Poggio -ravintolan avoimesta ovesta sisään ja jatkaa tarjoilijan viittaamana yläkerran ruokasaliin. Pian pöytään jo kannetaankin suuri puinen lautanen runsaine alkupaloineen. Talon lajitelmaan kuuluu kolmea lajia bruschettaa, marinoituja zucchineja, pecorinoa ja hunajaa sekä useita erilaisia lihaleikkeleitä. Erityisen herkullista on kova villisikasalami, jossa on voimakas katajanmaku. Pääruoaksi Vilho syö pienen pizzan ja Annikki maukkaan zuppa volterranan eli sakean volterralaisen kasviskeiton.
Lounaasta lasillisine paikallista valkoviiniä ja kahvista virkistyneenä Annikki suostuu seuraamaan Vilhoa kaupungin Pinacotecaan. Sitä ennen Annikki on tutkinut elektronista matkaopastaan sen verran, että tietää mitkä kaikki taidemuseon saleista voi huoletta jättää väliin. Annikki ei todellakaan halua käyttää yhtään ylimääräistä minuuttia töllistellen keskinkertaisten flaamilaistaiteilijoiden pieniä mustia tauluja ja muita tusinamaalareiden teoksia. Hän kipittääkin Vilho kannoillaan katsomaan paria Domenico Ghirlandaion suurta maalausta. Voiko tosiaan olla, että 1400-luvun lopun työt ovat olleet alun perinkin olleet näin hehkuvanvärisiä? Kyllähän renessanssimaalari on tunnettu voimakkaiden värien käytöstään mutta ovatkohan maalaukset sittenkin restauroitu alkuperäistä räikeämmiksi?
Annikki löytää pinacotecasta myös muutaman Vilhon uuden suosikkitaiteilijan, Luca Signorellin maalauksen. Kun ne on katsottu, matka voi jatkua kortin osoittamalle neljännelle kohteelle. Kolmas kortin kattava nähtävyys, 1200-luvun Battisterio di San Giovanni, käytiinkin jo vilkaisemassa matkalla pinacotecaan. Ecomuseo dell'Alabastron kohdalla Annikki vaikenee eikä muistuta Vilhoa myös käynnin siellä kuuluvan pääsykorttiin. Nykytaiteilijoiden alabasteriteoksia kun näkee ihan tarpeeksi paikallisten gallerioiden ikkunoilla.
Teatro Romanolle eli ensimmäiseltä vuosisadalta e.a.a. peräisin olevalle roomalaisteatterille avautuu hyvä näköala kaupunginmuurin sisäpuolta kiertävällä kadulta. Alas teatteriin ei tarvitsekaan välttämättä laskeutua vaan kaikki jäljellä olevat rakenteet näkyvät hyvin ylhäältäpäin. Tällä teatterilla työvuorossa on vain yksi kissa ja sekin näyttää turistien vahtimisen sijaan käyvän päiväunille.
Ennen paluuta autolle, on käytävä katsomassa kortin kuudes ja viimeinen kohde. Sieltä ei löydy autonromua vaan perin vaatimaton arkeologinen alue, jossa on etupäässä etruski- ja roomalaisajan talojen perustuksia. Pienessä lippukiskassa istuu sama ystävällinen kaveri kuin Palazzo dei Priorissa. Hän näyttää yllättyneeltä ja jopa ilahtuneelta nähdessään Annikin ja Vilhon jo toisen kerran saman päivän aikana.
Kierroksen päätteeksi Annikki ja Vilho palaavat suuren puiston halki ankean näköisen vankilalinnoituksen sivuitse Porta a Selcille ja sen kautta ulos kaupungista. Nähtävyyskortti olisi ollut voimassa 72 tuntia mutta sen verran pieni paikka Volterra on, että nelisen tuntia riittää Annikille ja Vilholle hyvin sen kiertämiseen. Jäljelle jääneet 68 tuntia olisi varmaan tullut käytetyksi suuren alabasterivalaisimen valitsemiseen ja silloinhan se "kallis" turistikortti vasta kalliiksi olisi tullut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti