10. päivä: Istuskellen Kranzbergille eli Kranzberg sessellift

Annikki loikkaa reppu sylissään ensimmäiseen liikkuvaan tuoliin, Vilho seuraavaan ja sitten mennään jalat puunlatvoja hipoen kohti Kranzbergiä. Sesselliftillä vajaan puolentoista kilometrin nousu 1200 metrin korkeuteen taittuu reilussa varttitunnissa. Meno tuolihissillä on tasaista ja näkymät käyvät sitä huikaisevimmiksi mitä ylemmäksi vuorenrinnettä noustaan. Tässäpä taas kulkupeli Annikin mieleen.

Hypättyään pois sesselliftistä, Susivuoret jatkavat jalan matkaansa jyrkkää ylämäkeä kohti St. Antonin Berggasthofia. Annikkia ja Vilhoa hieman hymyilyttää kun saksalainen perhe suuntaa sieltä innokkaana avojaloin polulle, jossa pääsee kävelemään sorassa, nurmella ja jopa kuusenkäpyjen päällä. Suomalaiset saavat kävellä mielin määrin Pyhän Antoniuksen oppien mukaan eli paljain jaloin kesämökeillään ja Susivuoret valitsevatkin toisen reitin, joka vie Kranzbergin huipulle. 

Annikki on lyhyehkön patikoinnin aikana ehtinyt niin monta kertaa manata ylösjohtavan reitin jyrkkyyttä, että Vilho hämmästyy kun Annikki ei pysähdykään seuraavalle berggasthausille vaan jatkaa kipuamista aina 1391 metriin Hoher Kranzbergille. "Mennään nyt vaan samalla hikoilulla ja huohotuksella tuonne huipulle asti", Annikki toteaa ja pinkaisee polun mutkassa Vilhon ohitse. Hoher Kranzbergiltä moneen suuntaan avautuvia maisemia voi ihailla puisilla lepotuoleilla koipiaan oikoen. Pohjoisessa laaksossa näkyy Wildensee ja sen takana Krün ja Wallgau. Lännessä ja etelässä ovat korkeat Allgäun ja Wettersteinin huiput ja idässä Karwendelin alpit. Annikki tähyilee etelään Alpspitzen ja Kreuzeckin suuntaan, jonne johtaa useita suhteellisen helppokulkuisen näköisiä kävelyreittejä ja alkaa jo suunnitella seuraavan syksyn alppiretkeä.  Sitä pääsisi mukavasti patikoimaan komeissa maisemissa kun jyrkimmät nousut tekisi jollain näistä Baijerin lukuisista tuolihisseistä tai köysiradoista. 

Laskeutumiseen takaisin Kranzberg gipfelhausille ei tarvita muita apuvälineitä kuin tarkkuutta polun jyrkimmässä mutkassa. Gasthausissa käy sellainen vilske, että Vilho valitsee pöydän sen pihaterassilta Annikin mennessä sisälle tilaamaan ruokaa ja juomaa. Paikan ainoa tarjoilija on samalla sen kokki mutta Annikkia ei haittaa vaikka hän joutuu hetken odottamaan keittiön ovensuussa saadakseen tilauksensa tehdyksi. Samalla hän muotoilee mielessään saksankielisen ruokatilauksen sen perusteella, mitä näkee kokattavan ja pöytiin kannettavan. Ulkona olleen ruokalistan sisällön hän on nimittäin jo unohtanut ja näyttää siltä, ettei ihan kaikkia siinä mainittuja ruokalajeja ole tarjollakaan. Rapeaksi paistetut schnitzelit ja oluet osoittautuvat hyväksi valinnaksi raikkaassa ulkoilmassa nautittavaksi. Annikkikin kumoaa lähes huomaamattaan ison kolpakollisen olutta vuoristomaisemaa ihaillessaan.

Paluumatka takaisin Mittenwaldiin taittuu jalan metsäistä polkua pitkin. Vilho toteaa laskeutumisen tuntuvan pohjelihaksissa mutta Annikki ei sellaista huomaa. Hän arvelee, että se, että käyttää usein korkokenkiä, saattaa vaikuttaa asiaan. Tai sitten polven vihlonta vain peittää alleen kaikki muut tuntemukset. Yhtäkaikki, alas tuolihissiasemalle päästään kommelluksista. 

Susivuorten autohan ei ole hissiaseman pienellä parkkipaikalla vaan vieläkin alempana Mittenwaldin rautatieaseman luona, jonne Vilho kävi sen parkkeeraamassa. Parkkipaikat ovat pikkukaupungissa tiukassa mutta Susivuorten Karwendel gästekarte oikeuttaa ilmaiseen pysäköintiin parillakin kaupungin parkkialueista. Myös matka Kranzbergin sesselliftillä kuitattiin gästekartella. Annikki ja Vilho eivät tienneet ennakkoon mitään tästä moniin muihinkin etuihin oikeuttavasta vieraskortista mutta sellaiset olivat heidän nimillään varustettuina valmiina odottamassa Wallgaun majapaikassa. Taas yksi mukava ele fewon isäntäväeltä.

Mittenwald on Wallgauhun verrattuna oikea kaupunki, toki sekin hyvin idyllinen. Pikkukaupungin ydinkeskustaa reunustavien vuorten alarinteillä on pieniä sieviä taloja puutarhoineen ja halkopinoineen. Alhaalla kirkkoa ympäröivillä kaduilla on lukuisia kahviloita ja ravintoloita sekä mm retkeilyvarusteita ja paikallisia käsitöitä myyviä pikkuliikkeitä. Kävelykatualueella flaneeraa, toisin kuin uneliaassa Walgaussa, mainittavissa  määrin turisteja. Annikista olisi kiva tutkia tarkemmin Mittenwaldin putiikkeja mutta Vilho patistaa hänet suorinta tietä autolle. Päivä kun alkaa päättyä kuten Susivuorten lomakin. 

Viimeisen lomapäivän ilta sujuu Susivuorilta heille rutiininomaisen tapaan. Ruokakaupasta käydään hakemassa ainoastaan tuliaissuklaat ja -viinit ja Annikki valmistaa illallista tähtäimenään jääkaapin tyhjentäminen. Matkalaukkujen pakkauksen lomassa nautitaan shampanjasta ja toistaiseksi viimeisen kerran näkymästä ilta-auringon kultaamille vuorille.