Karwendelin alpit ja muut
lähivuoret kylpevät kirkkaassa auringossa kun Annikki ja Vilho ylittävät
Wallgaussa Isarin. Pian polku kääntyy havumetsään ja kaksikkomme alkaa nousta
pientä hiekkatietä pitkin ylöspäin. Tämäkin tie, kuten näköjään kaikki tiet
Baijerissa monikaistaisia autobahneja
myöten on erinomaisessa kunnossa. Autoja ei tiellä kuitenkaan liiku sillä tie
on retkeilyreitti ja huoltotie vuoristotavernoihin. Reitti on patikoitsijoiden
lisäksi pyöräilijöiden suosiossa ja Annikki saakin nähdä miten aidolla mountain (!) bikellä poljetaan hitaasti
mutta varmasti rinnettä ylös.
Taivaalta kuuluu hiirihaukan
naukaisu ja korkeudessa pyörähteleekin kaksi poikasta emolinnun opastamana.
Pian haukkoja lentelee Susivuorten päällä kahdeksan kappaletta. Lieneekö
kyseessä muuttokokoontuminen vai lentonäytös ihan vain Annikin ja Vilhon
iloksi. Metsävyöhykkeellä liikkuu paljon myös tiaisia ja siellä nähdään närhi ja pohjantikkakin. Annikki pysähtyy
mielellään välillä kiikaroimaan lintuja sillä tie jyrkkenee niin, ettei meno
ole enää lainkaan vaivatonta.
Susivuorten lähestyessä Fischbachalmia, ylänköniityltä alkaa
kuulua kellojen kilinä. Siellä ei kuitenkaan ole lehmiä vaan parikymmenpäinen
lauma hevosia, joilla jokaisella on kello kaulassaan. Syy hevoskellojen
käyttöön on näköjään se, etteivät pollet olekaan aidatussa haassa vaan
liikkuvat vapaana ylängöllä. Muutama niistä innostuu laukkaamaan niittyä
edestakaisin mutta useimmat löntystelevät rauhallisesti Annikkia kohden.
Annikin helpotukseksi hevoset eivät olekaan yhtä tunkeilevia kuin Monte
Baldolla taannoin tavattu, Annikin repun sisällöstä kovin kiinnostunut heppa
vaan ne jatkavat pysähtymättä matkaansa tien yli.
Fischbachalmissa on pieni taverna, jonka pihalla olevat pöydät ovat täynnä auringosta
nauttivia retkeilijöitä. Aurinko tekeekin näkymät terassilta Soiernin vuoriryhmään aivan ihaniksi.
Vuoret näyttävät todella houkuttelevan kauniilta kirkkaanvihreän alppiniityn
taustalla. Niityn poikki kulkee polku, joka veisi 2257 metriin kohoavalle Soiernspitzelle. Susivuoret eivät lähde
nyt tavoittelemaan Soiernspitzeä
eivätkä edes seuraavaa tavernaa, Soiernhausia,
vaan jatkavat matkaansa vain sen verran, että löytävät tarpeeksi loivan rinteen
evästauon pitämiseen.
Aurinko paistaa niin
lämpimästi, että Annikin hiestyneet takki ja lakki ehtivät kuivua hänen
istuessaan rinteellä omenaa nakertaen. Ojennellessaan koipiaan ja hamutessaan
pähkinäpussia, Annikki toistelee Vilholle, että nämä aurinkoiset maisemat ovat
juuri niin upeat kuin matkailumainoksissa tapaa nähdä. Kaiken kruunuksi
vuorenhuipun takaa liitää esiin petolintu, joka muutamalla siiveniskulla
ylittää koko ylängön. Noin valtavan linnun on oltava Steinadler eli maakotka!
Ennen reitille palaamista,
Annikki tutkii sinisiä ja valkoisia alppikukkia, jotka kukkivat vaikka on jo
syyskuu. Takki on kuitenkin vedettävä
uudelleen päälle sillä rinnetietä alaspäin mentäessä ei enää tule hiki. Laskeutuminen
Fischbachalmin 1402 metristä lähes
550 metriä alemmaksi Isarin rantaan on kyllä siinä mielessä hikistä hommaa,
että jokaisella askeleella on oltava tarkkana. Puronvartta kulkeva oikopolku,
jonne Susivuoret lähtevät, on paikoin hankalakulkuinen. Vuorilta valunut vesi
on uurtanut polun niin, että parissa kohtaa Annikin on otettava etukäpälät
avuksi päästäkseen etenemään. Polun mutaisissa paikoissa näkyy sorkanjälkiä,
jotka ovat liian suuria ollakseen metsäkauriin jälkiä. Kun kyseessä ei voi olla
metsään seikkailemaan lähtenyt yksinäinen lehmäkään, asialla on varmaan ollut saksanhirvi.
Lähes kuuden tunnin
kävelyretki polvia rääkkäävine alamäkiosuuksineen tekee sen, ettei Annikki
jaksaa hätkähtää kellokaulaista härkälaumaa, joka laiduntaa vuorten ja joen
välisellä niityllä. Suurin, lähes metrisin sarvin varustettu sonni vain vilkaisee
ilmeisen pakenemaan kyvytöntä Annikkia kävellessään hänen ohitseen kävelytien
toiselle puolen. Annikin toiseksi viimeisenä ponnistuksena laskeudutaan portaat
joen rantaan ja palataan tuttua reittiä kotitalolle. Viimeisin ponnistus on
kiivetä portaat ylös asuntoon. Siitä selvittyään Annikki rojahtaa
parveketuoliin. Hetken huokaistuaan hän toteaa - tietysti - että olipa mahtavan hieno retki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti