Intoilustaan huolimatta Annikki ei pääse ainakaan vielä retkeilemään Karwendeliin. Lauantaipäivä on sateinen ja harmaa eikä Annikin kuume ole vielä täysin poissa. Se on vasta vaihtumassa nuhaan. On siis sopiva päivä lähteä katsomaan Neuschwansteinin satulinnaa.
Garmisch-Partrnkirchenin jälkeen Vilho ohjaa auton kuululle maisemareitille, Deutche Alpenstraßelle ja Romantische strasßelle. Wettersteinin vuoriryhmä ja siihen kuuluva Saksan korkein huippu, 2962 metriin kohoava Zugspitze ovat pilvessä, samoin suuri osa Allgäun alpeista. Maisemat ovat sadepilvistä huolimatta joka suuntaan upeat. Garmisch-Partenkirchenin jälkeen sukelletaan tunnelliin ja päästään vuorten ali Ettaliin, jossa nähdään vilaus benediktiiniläisluostarin suuresta kupolista. Se, että 1300-luvulla perustetun luostarin goottilainen kirkko on 1700-luvulla muutettu barokkityyliseksi ja koristeltu vielä rokokootyyliin, riittää Susivuorille syyksi olla pysähtymättä tutkimaan tarkemmin tätä yhä toiminnassa olevaa Kloster Ettalia. Vaikka Ettalin luostarikirkon sisätilat tuskin ovat villeintä barokkia ja rokokoota, Annikki on nähnyt Tsekin Böömistä Liettuaan asti mielestään tarpeeksi kirkkoja, joiden kauneus ja ylevyys on tärvelty barokki- ja rokokoohörhelöin.
Staingadenin jälkeen laskeudutaan laaksoon, jonka vihreän niityn takaisella vuorenrinteellä hohtaa valkoisena Schloss Neuschwanstein. Alhaalta laaksosta katsottuna linna on kieltämättä hienon näköinen mutta Annikki epäilee kannattaako sitä mennä katsomaan lähemmin. Auto kuitenkin jätetään maksulliselle parkkialueelle ja Annikki lähtee tarpomaan Vilhon perässä ylämäkeen linnaa kohti. Pääsylippuja itse linnaan Susivuoret eivät osta sillä Annikki kieltäytyy jyrkästi opastetusta kierroksesta linnaan, jonka paikallinen avohoitopotilas, Baijerin viimeinen kuningas Ludvig II yhtenä päähänpistonaan rakennutti. Ei Vilhokaan ole järin kiinnostunut 1800-luvun linnoista ja niiden koriste-esinekokoelmista. Eivät edes Wagnerin oopperoita kuvittavat seinämaalaukset saa Susivuoria astumaan sisään linnaan.
Linnalle johtavalla tiellä riittää kuitenkin innokkaita, jotka haluavat vierailla prinsessa Ruususen kotona. Schloss Neuschwansteinin kun sanotaan olleen esikuvana linnalle, joka nähdään Disneyn amerikkalaisessa piirroselokuvasssa Sleeping Beaty. Ranskalaisen Charles Perrault'n prinsessasatuversiosta kenties tehtävän elokuvan esikuvaksi ei onneksi taida löytyä sopivaa linnaa. Siinä kauhulinnassahan pitäisi olla iso ruukku täynnä myrkkykäärmeitä sekä uuni pikkulasten paistamista varten. Annikki ei ole koskaan ollut kovin innostunut prinsessasaduista ja siksi Schloss Neuschwanstein ei kuulu hänen lapsuudenkuvastoonsa. Sen sijaan hän oli pienenä ihastunut Kaunis maailma -kirjan kuvassa näkemäänsä toiseen valkoiseen linnaan, Chateau Chenonceau'on. Mutta retki tähän Loiren laakson satulinnaan on aivan toinen satu (kts. Vilhon vauhdittomat vaellukset)
Marienbrücke, josta olisi se kaikkein kuvatuin näköala Ruususen linnalle, on korjaustöiden takia suljettu. Susivuorten on kiivettävä linnalle samaa reittiä kuin turisteilla lastatut, hevosparien vetämät vaunut. Neuschwangau on muuten ensimmäinen paikkakunta tällä Saksanmatkalla, jossa nähdään muutakin aitoa turistimeininkiä kuten matkamuistokojut ja maksulliset vessat. Samalla yhytetään ensimmäiset matkailijat, jotka puhuvat jotain muuta kieltä kuin saksaa sen eri murteilla.
Paluumatkalla Füssenistä jo Steingadeniin saavuttaessa kaikki merkit kansainvälisestä turismista ovat kadonneet. Tai eivät oikeastaan aivan kaikki sillä Gasthof Grafissa, johon Annikki ja Vilho pysähtyvät syömään, yksi tarjoilijoista puhuu saksan lisäksi englantia. Susivuoret eivät tarvitse minkäänkielisiä pitkiä ruokalistoja tilauksensa tekemiseen vaan ottavat sitä, mitä majatalon ulko-ovella ilmoitettiin saksaksi päivän ruoaksi. Vilho juo maukkaan sapuskan kyytipojaksi pullollisen alkoholitonta olutta ja Annikki pienen lasillisen paikallista tummaa olutta. Se ei ole makean mämmimäistä eikä myöskään humalaisen kitkerää vaan oikein sopivaa Annikin kehittymättömään olutmakuun.
Susivuorten "kotikylä" Wallgau on muuten Annikista idyllisempi kuin suosittu Neuschwansteinin linna ympäristöineen. Wallgaussa ei parveile bussilasteittain kamerakaulaisia turisteja vaan siellä lomailee - ainakin näin syyskuussa - vain iäkkäänpuoleisia saksalaispariskuntia, joiden ei tarvitse räpsiä koko ajan valokuvia kaikesta näkemästään. Heille riittää, että otetaan kännykällä selfie lähettäväksi lapsenlapsille todisteeksi siitä, että mummo ja pappa ovat edelleen reippaita patikoijia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti