Vaaleanpunaiset kyltit ohjaavat Annikin ja Vilhon Poblado de Talayótico de Talatí de
Daltin lippukioskille, jonka
takaovella makaa punakirjava kissa. Annikki ostaa kolmen euron pääsyliput ja
saa englanninkielisen valokopion paikan esitteestä. Menorcalla kolmisentuhatta
vuotta sitten vallinneesta talaiootti-kulttuurista
tunnutaan tietävän kovin vähän. Jossain vaiheessa luultiin, että kivien
siirtelyyn erikoistunut kansa olisi tullut saarelle Sardiniasta mutta sittemmin
tämä teoria on hylätty. Pronssikaudella käytännössä kivikautta elänyt
talaiootti-kulttuuri tunsi maanviljelyn mutta tuhottuaan metsät ja viljelysmaat
kaskeamalla, sen pääasiallisen ravinnonlähteen kerrotaan olleen liha. Annikki
vähän ihmettelee sitä, miksei missään mainita mitään kalaruoasta ja kalastuksesta.
Luulisi lähivesillä riittäneen mereneläviä pyydettäviksi. Talaiootit ovat
ilmeisesti saaneet joitain pronssiesineitä saarelle purjehtineilta
foinikialaisilta, mutta mitä he ovat mahtaneet antaa vaihtotavarana? Kiviäkö?
Erilaiset
kivirakennelmat sekä kallioon hakatut asuinluolat, haudat, kaivot ja
ruokasiilot nimittäin ovat talaioottisen asuinpaikan tunnusmerkki.
Asuinpaikoilla on tehty arkeologisia kaivauksia, tosin etupäässä vasta
1990-luvun jälkeen ja niistäkin tuntuu tuloksena olleen sangen ristiriitaisia
tietoja ja tulkintoja viimeistään roomalaisten tuloon v.123 e.a.a. sammuneesta
talaiootti-kulttuurista. Se, mitä Menorcan talaiooteista on tänä päivänä
jäljellä, ovat heidän kivistä rakentamansa tornit eli talaiootit sekä kiviset taulat,
hypogeumit, hypostylet ja navetat,
jotka eivät siis tässä yhteydessä tarkoita karjasuojaa (katso Vilhon vauhdittomat vaellukset).
Talatí de Daltin esihistoriallinen asuinpaikka on Annikista todella
kiinnostava sillä aivan vastaavaa kivikasakombinaatiota hän ei muista ennen
nähneensä. Korkean, pyöreän talaiootin
päältä näkee hyvin T-kirjaimen muotoisen, kahdesta valtavasta kivilohkareesta
pystytetyn taulan sitä ympäröivine
kehämäisine rakennelmiin. Vaikka taula
on suuri, Annikki ei tahdo saada siitä kuvaa ilman, että taulan ympärillä pyörivä tukeva englantilaisrouva näkyisi sen
takaa. Englantilaisparin jatkettua kierrostaan koko talaioottipaikka on
Susivuorten ja nuorehkon ranskalaisparin hallussa. De Daltissa on säilynyt pari
hypogeumia, luolamaista asumusta.
Ranskalaispari on aivan tohkeissaan kun Annikki kutsuu heidät peremmälle
talaiootti-taloon ja näyttää heille taskulampullaan sen kivistä keskipilaria,
sivuluolaan louhittuja portaita ja seiniin kaiverrettuja koloja. Miestä
naurattaa kun Annikki ei osaa vastata naisen kysymykseen kolojen tarkoituksesta
vaan sanoo olevansa täällä vain "concierge" eikä talon asukas.
Vaikka
talaiootti ja taula ovat vaikuttavan kokoisia, Annikista mielenkiintoisin
rakennelma on hypostyle, kivinen
asumus, jonka kattona on yksi valtavan suuri kivilaatta. Vajaan tunnin
talaiootti-kierroksen jälkeen Annikki palauttaa vain hieman rypistyneen esitteensä
lippukiskalle ja saa muistoksi tilalle kastellaaniksi olevan esitteen.
Siitä olisi alun perinkin ollut varmaan paremmin hyötyä kuin
"winenglish"-kielisestä lippusesta.
Seuraava
pinkki kyltti, jonka Annikki bongaa, osoittaa talaiootti-kohteeksi La naveta Biniac Argentina Orientalin.
Veneenmuotoinen suuri hautarakennelma eli naveta
on aivan päätien varressa mutta keskellä eläinpuistoa. Annikki ei halua maksaa
pariakymppiä siitä, että pääsisi strutsien härnättäväksi vaan kurkkii aidan yli
ja näkee navetan riittävän hyvin
näinkin.
Poblado talayótico de Torralba d'en Salort
on puolestaan talaiootti-asuinpaikka, jossa arvellaan olleen
myöhäistalaioottisella kaudella eli noin vuodesta 1000 e.a.a. alkaen
viitisen sataa asukasta. Täälläkin on korkea, pyöreä talaiootti ja viisimetrinen taula.
Alueella on myös muutama hypogeumi ja
myöhäisemmältä ajalta oleva kaivos, joihin Vilho painelee sisään. Annikin polvi
vihoittelee niin, ettei hän viitsi könytä luoliin. Tuskin siitä kuitenkaan
olisi ollut sen pahemmat seuraukset kuin täysin tasaisella maalla seuraavassa
hetkessä sattuneesta kompastumisesta. Annikin kämmenpohja ja polvet hiertyvät
kävelytien soraan kameran tärähtäessä viimeiseksi maahan. Onpa uskomattoman
kestäviä nämä nykyiset ohuet retkeilyhousut ja järjestelmäkamerat, Annikki
toteaa keräillessään tavaroitaan.
***
Kevyen
lounaan jälkeen Vilho menee juoksulenkille. Annikki lähtee kävelemään samaan
suuntaan eli Sa Mesquidan uimarannan
takaa lähtevälle, Es Grauhun vievälle
polulle. Hiekkaranta on autio mutta leveillä pitkospuilla kulkee pari
koiranulkoiluttajaa. Polku alkaa pian nousta rantakallion päälle ja Annikki
kääntyy takaisin ollakseen takaisin huvilalla ennen harjanteen takaa näköpiirin
juossutta Vilhoa. Vilho käväisee vielä uimassa kotirannassa ja sitten aletaan
viettää rauhallista koti-iltaa rauhallisessa Sa Mesquidassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti