6. päivä: Laivalla Palmasta Mahóniin

Aurinko on vasta nousemassa kun Annikki ja Vilho kävelevät laukkujaan perässään vetäen matkustajasatamaan. Laiturissa on parikin punavalkoista alusta, joista takimmainen on Zurbarán, jolla Susivuoret kohta seilaisivat Menorcalle. Laivaan pääsyä joutuu kuitenkin hieman odottelemaan ja Annikin harmiksi boarding passeja pitää käydä printtaamassa lisää. Laivan matkatavarahuone paljastuu autokannella olevaksi kontiksi, joka lukitaan merimatkan ajaksi. Jätettyään laukkunsa konttiin, Annikki ja Vilho nousevat neuvojen mukaan seitsemännelle kannelle, jossa on kahvila ja keulassa oleva sali lepotuoleineen.

Susivuoret juovat aamukahvit ja kun laiva irtoaa laiturista täsmälleen aikataulun mukaan kello kahdeksan, he menevät ulos kannelle katsomaan miten aamuauringon kultaama Palman kaupunki alkaa pikkuhiljaa kadota näkyvistä. Suojaisen lahden jälkeen tuuli yltyy mutta Zurbarán kulkee tasaisesti avomerelläkin. Vilho jää kannelle tähystämään merelle Annikin linnoittautuessa leposaliin iPadinsä kanssa. Laivan wifi toimii moitteettomasti ja Annikki selailee uutissivuja varmistuakseen, että maailma on vielä paikallaan.

Lähes kuusisataa matkustajaa vetävässä laivassa ei heitä ole montaa kymmentä. Palmasta laivaan astui Annikin ja Vilhon lisäksi vain espanjalainen tyttökolmikko ja ranskalainen kolmilapsinen perhe. Muut matkustajat ovat yön yli Manner-Espanjasta matkanneita,  joista vain muutama voidaan luokitella turistiksi. Siirtotyöläiset ja opiskelijatytöt eivät ole ostaneet hyttipaikkaa vaan nukkuvat leposalin lattialla. Muutenkin meno laivassa on jokseenkin väsähtänyttä. Vain ranskalaisperheen vilkkaat lapset jaksavat juoksennella kannella. Kahvila-ravintolan keittiössä häärii ainakin kolme henkeä mutta yksikään matkustajista ei ole tilannut sieltä muuta kuin kahvin ja voisarven. Kaipa kokki keittelee sapuskaa laivan henkilökunnalle, joka ehkä jatkaa merimatkaansa takaisin Barcelonaan tai Valenciaan käytyään kääntymässä Menorcalla.

Menorcan saaren tultua näkyviin Annikki liittyy Vilhon seuraan ulos kannelle. Menorcan länsi- ja kaakkoisrannalla näkyy olevan muutama suurehko loma-alue isoine rantahotelleineen. Saaren itäosaa lähestyttäessä ranta-asutus harvenee kunnes päästään Mahónin kaupungin edustalle. Kaupunki on pitkän lahden pohjukassa ja sinne vie kapea väylä lahden keskellä olevan luostarisaaren itäpuolelta. Luotsin ohjatessa laivan sisään lahteen tuuli tyyntyy niin, että kannella auringossa tulee suorastaan kuuma. Annikki saa muutenkin lämpimän vastaanoton sillä rantahotellin kattoterassin ja rantakadun kahviloiden asiakkaat vilkuttavat hänelle innokkaasti.

Lahden länsirannan rinteellä oleva Mahón eli paikallisella kielellä Maó näyttää oikein kivalta pienine valkoisine taloineen. Rantakadun varrella, laivalaiturin vieressä näkyy myös olevan menorcalaisen Xoriguerin tislaamo, jossa alettiin 1700-luvulla valmistaa giniä saaren englantilaisvalloittajien mieliksi. Zurbarán ei kuitenkaan aja kaupunginpuoleiseen matkustajasatamaan vaan sitä vastapäätä olevaan uudempaan terminaaliin Cos Nou.

Ilman autoakin liikkuvat matkustajat ohjataan ulos laivasta sen autoramppia pitkin. Susivuoret eivät jää tyhjään laivaterminaaliin aikailemaan vaan Annikki painelee Vilho perässään neuvottelemaan taksikyydin vajaan kymmenen kilometrin päähän lentokentälle. Susivuoret eivät toki aio saman tien lentää Menorcalta pois vaan Annikki pyytää kuskia viemään heidät saapuvien lentojen puolelle. Sieltä he löytävät autovuokraamon tiskin ja pian ollaankin matkalla takaisin kohti Maón satamaan. Sen ohitse matka jatkuu vielä viitisen kilometriä saaren kaakkoisrannan kalastajakylään Sa Mesquidaan. Parinkymmenen pienen valkoisen talon kylä levittäytyy merenpoukaman ympärille ja niemenkärjessä komeilee brittien 1800-luvun alkuvuosina rakentama pyöreä kivinen puolustustorni.

Auton navigaattori ei tunne loppureittiä Annikin vuokraamalle villalle mutta Susivuoret tunnistavat oikean talon siitä näkemiensä valokuvien perusteella. Samaan aikaan kun Vilho parkkeeraa auton villan eteen, paikalle saapuu myös vuokraisäntä. Susivuoret astuvat sisään funkistyyliseen tasakattoiseen taloon ja isäntä esittelee paikat. Annikki huomaa, miten Vilhon kasvoilla vilahtaa ihastuksesta kertova mikroilme kun olohuoneen terassin liukuovet avataan. Näkymä merelle ja poukaman rosoisille kallioille on huikaiseva. Annikkikin on oikein tyytyväinen talon sijaintiin sekä sen sisustukseen ja varusteluun. Talon yläkerrassa on olohuoneen yhteydessä ruokailutila ja keittiö, josta löytyy mm. täydellinen viinilasisto ja lähes tuliterä viiden erilaisen paistinpannun setti. Alakerrassa on kolme makuuhuonetta, joista kahdesta johtaa ovi alemmalle terassille pyykkinaruineen. Lisäksi siellä on kylpyhuone ja kodinhoitohuone pesukoneineen. Talon kolmas terassi on ulko-oven edessä ja sieltä löytyy samanlainen hyvä grilli, jollaista Vilho käyttelee kesämökillä Suomessa.

Annikki saa wifin tunnukset ja allekirjoittaa monisivuisen vuokrasopimuksen, jossa mainitaan myös 100 €:n takuusumma. Sitä Susivuorten ei tarvitse maksaa vaan isäntä ojentaa heille avaimet sekä punaviinipullon ja kaksi menorcalaista juustoa. Annikki ja Vilho kiittelevät vuolaasti tervetuliaislahjastaan, joka ei varmasti jää käyttämättä. Sunnuntai-iltapäivä on jo niin pitkällä, että lentokenttätiellä oleva ruokakauppa on jo mennyt kiinni eivätkä Susivuoret jaksa lähteä autolla ravintolaan. Illalliseksi käy siis mainiosti erittäin hyväksi osoittautuva mallorcalainen viini, maukkaat menorcalaiset juustot ja Annikin matkalaukusta kaivetut ibérico-leikkeleet ja Vilhon oliivipurkki.