10. päivä: Susivuoret tekevät suuren talaioottikierroksen ja palkitsevat itsensä syömällä arroz caldoso de mariscoa

Tuuli on tyyntynyt huomattavasti eilisestä, Annikki toteaa avatessaan terassin ovet nähdäkseen auringonnousun meren yllä. Vilhoa ei kannata vielä herättää koska aamiaista ei ehtisi laittaa ennen kuin sähköt katkeaisivat. Toissapäivänä ulko-ovelta nimittäin löytyi lappu, jossa pahoitellaan torstaista sähkökatkoa klo 8-10. Neljä minuuttia yli kahdeksan sähköt menevätkin pois päältä ja hetken kuluttua talon rannanpuoleiseen tolppaan kiipeää sähkömies. Hän puuhailee johtojen kanssa parisen tuntia ja sähkö napsahtaa jälleen päälle tasan kello kymmenen.

Annikki ja Vilho aloittavat aamupäivän talaiootti-kierroksensa saaren kaakkoisosassa. Trebucóssa on korkean talaiootin lisäksi jälkiä asumuksista sekä taula. Valvomattomalla alueella hortoilee Susivuorten lisäksi kolme muutakin, jotka ovat jostain kumman syystä kiinnostuneet vanhoista kivistä. Tosin kaksi heistä voivat olla siellä vain ulkoiluttamassa koiraansa.

Seuraava pysähdys on pikkutien mutkassa olevalle levikkeelle Trebalügerissa. Portista pääsee muurien sisäpuolelle katsomaan yhdeltä reunaltaan vähän sortunutta talaioottia. Annikki kiertää tornin takapuolelle tutkimaan kolmimetrisiä kaktusviikunoita muttei löydä niistä kypsiä hedelmiä. Sillä välin Vilho on jo ennättänyt kiivetä talaiootin huipulle ja huiskuttaa sieltä Annikkia seuraamaan polkua ylöspäin.

Trebalügerista matka jatkuu kohti saaren kaakkoiskärkeä. Vilhomobiilin navigaattori yrittää vähän väliä saada Susivuoret kääntymään pyöräilyreiteille tai umpikujaan johtaville kärrypoluille. Annikki käskee navigaattorin sulkemaan suunsa ja löytää karttansa avulla ajoreitin Sant Lluisiin. Juuri ennen pikkukaupunkiin saapumista, Annikki huomaa Bodegas Binifadetin kyltin ja kehottaa Vilhoa kurvaamaan viinitilan portista sisään. Binifadet on Menorcan mittakaavassa suuri viinintuottaja, jonka 18 hehtaarin tarhoista saadaan n. 60 000 pulloa viiniä vuodessa.  Annikki ja Vilho pistäytyvät vierailijoille avoinna olevassa rakennuksessa, jossa on ravintola ja myyntitiski. Samassa tilassa ovat myös teräksiset viinisammiot, joiden ympärillä häärii pari bodegan työntekijää. Binifadet on ainoa viinitalo, joka tekee Menorcalla kuohuviiniä. Sitä ei kuitenkaan ole saatavilla sillä vuosittainen, vain vajaan 10 000 pullon erä myydään kuulemma aina saman tien loppuun. Annikki ostaa   matkamuistomielessä pullollisen talon valkoviiniä, joka on tehty punaisista Merlot-rypäleistä.

Muutaman muun nimeltään Bini-alkuisen paikan  jälkeen Susivuoret päätyvät Binisafulleriin, jossa on talaioottinen asuinpaikka. Poblat talayótico de Binissafullerissa ei ole mitään ennen näkemätöntä mutta paikka on viehättävä oliivipuiden keskellä olevine tauloineen ja muine talaiootti-kivineen. Seuraava tielle osunut Bini on Binipurratxet. Vaatimaton, tiukasti aidattu talaioottinen asuinpaikka on aivan Mahónin lentokentän kiitoradan vieressä. Yhtään konetta ei kuitenkaan nouse eikä laske kentälle ja Susivuoret saavat rauhassa tutkia aidan takaa talaiootti-raunioita. Viereisen muurin takaa kurkkii pari aasia ja Annikki uskaltautuu syöttämään niille muutaman mehevän verson koska aasit todellakin ovat piikkilangalla vahvistetun kivimuurin toisella puolen. Annikki, eikä varsinkaan tilanteesta kovin riemastunut Vilho, ei ole nimittäin unohtanut sitä kertaa kun hän joutui Andalucíassa maisemakuvia ottaessaan ja isoa härkää varoessaan neljän aasin liiallisen kiinnostuksen kohteeksi. Silloin Annikki onnistui täpärästi  pinkaisemaan autoon ja tempaisemaan viime hetkessä oven kiinni uteliaiden aasien turvan edestä.

Aasit hyvästeltyään Annikki suunnistaa seuraavalle talaioottikohteelle Torrellóon. Talaiot de Torrelló on komea torni aivan menorcalaiseen tapaan luonnonkivistä ladottujen muurien reunustaman pikkutien laidassa. Samoin Menorcalle tyypillisen, kaarevista puista tehdyn portin kautta pääsee pihatielle, jolta näkee talaiootin myös sen toiselta puolelta. Viereisen maissipellon yltä kuuluu isohaarahaukan vihellys mutta muuten Torrellóssa on täysin hiljaista. Lentokentän läheisyyden huomaa vasta siitä, että sieltä nousee vihdoin kone kaartaen talaiootin yli kohti pohjoista.

Pieni maaseututie vie Susivuoret vielä yhden pinkin kyltin osoittamalle paikalle. Puut ja pensaat kaartuvat kivimuurien reunustamalle tielle sen verran rehevinä, että tuskin monikaan matkailija on vaivautunut kävelemään paria sataa metriä nähdäkseen varhaiskristillisen, 500-luvulta olevan basilikan jäännökset. Basilica paleocristiana des Fornàs de Torrelló on tiukasti aidattu mutta sitä kiertävältä rampilta näkee kyllä kastealtaan paikkaa osoittavan kuopan ja haalistuneet lattiamosaiikit. Annikki keksii verkkoaidasta pari avattavaa luukkua, joista kurkottamalla mosaiikkiriikinkukot ja - leijonat saa kunnolla näkyviin. Luukut vaikuttavat olevan sivuleikkurein varustautuneen paikallisen "matkaoppaan" työn tulosta.

***

Auringon laskettua Susivuoret lähtevät syömään kotikylänsä Sa Mesquidan ainoaan ravintolaan. Tällä kertaa kyseessä ei ole vaatimaton paikallinen baari vaan tunnettu kalaravintola Cap Roig. Annikin kiikarointi ja -nettitiedustelun mukaan ravintolalla tuntuu olevan asiakkaita kymmenisen kilometriä sijaitsevaa Mahónia kauempaakin. Susivuoret jättävät auton kotipihaan ja lähtevät jalan poukaman toisella puolella. Annikin mainion taskulampun valossa Susivuoret löytävät polun, joka oikaisee lähes puoli kilometriä kallionjyrkänteellä sijaitsevalle ravintolalle.

Vaikka ravintolan yksi valtti, upea merinäköala ei olekaan pimeällä hyödynnettävissä, Susivuoret valitsevat pöydän ikkunakulmauksesta. Alkupalalista on hyvin merellinen ja siltä löytyy sellainenkin erikoisuus kuin merivuokko, jota Annikki ei edes tiennyt syötävän. Susivuoret tekevät varman valinnan ja tilaavat pullollisen talon valkoviiniä ja vadillisen sinisimpukoita. Mejillones a la marinera ovat moitteettomia maukkaassa liemessään. Seuraavaksi pöytään kannetaan höyryävä pata, josta tarjoilija ammentaa pääruoan syville lautasille. Ruokalistan mukaan arroz caldoso de marisco ^*on kahden hengen annos mutta padasta riittää parikin santsikierrosta. Annikki ja Vilho saavat ahkeroitua padan tyhjäksi erittäin maistuvassa kalaliemessä riisin kanssa olevista paikallisista merenherkuista. Liemeen tekoon on ehkä käytetty ravintolan nimikkokalaa eli punaista skorpionikalaa, cap roig. Kotiin palataan vähän pitempää reittiä sillä Annikki ei arvaa lähteä vatsa painaen taiteilemaan macchian peittämälle pimeälle rinteelle.

^* Vinkiksi niille, jotka eivät halua askarrella taskuravun,  erilaisten simpukoiden ja jättikatkarapujen kuorien kanssa niin arroz caldoso de mariscoa saa myös lisämääreellä ciego (suom. sokea) eli ilman luita ja kuoria.