Annikki on aamulla äkeissään kun Vilho kuhnii itse melkein puoleen päivään saakka ja sitten pitäisi yht’äkkiä olla minuutissa lähtövalmiina ties minne. Eikö kerrankin voitaisi sopia etukäteen, minne ollaan seuraana päivänä menossa ja mihin aikaan, hän mutisee kiiruhtaessaan vihdoinkin liikkeelle lähteneen Vilhon perässä autolle.
Sää on kerrassaan upean aurinkoinen ja Susivuoret ajavat Leppäkertun katto auki Ettaler Mühlen, Graswankin ja Linderhofin kautta Itävallan rajan tuntumaan. Liikennettä pikkutiellä on selvästi vähemmän kuin lauantaina, jolloin Linderhofiin meni viikonlopunviettäjiä tasaisena virtana. Susivuoret jättävät auton parkkipaikalle Saksaan ja kävelevät Linder-joen yli Itävaltaan. Aivan hyvin olisimme voineet ajaa tänne asti, Annikki toteaa kaksikkomme päästyä kilometrin päähän naapurimaan parkkipaikalle, josta patikointireitti alkaa. Ei täällä ole missään muussakaan saksalaisessa autossa Itävallan vignettiä. Rajaseudulla sellainen vaaditaan ilmeisesti vasta kun lähdetään ajelemaan pitemmälle Itävaltaan.
Reitti Kreuzspitzelle alkaa kuivana olevan leveän joenuoman ylityksellä ja jatkuu loivasti nousevana metsätienä. Se muutuu kuitenkin pian kapeaksi poluksi, joka tekee jatkuvaa siksakkia rinnettä ylös. Susivuoret pitävät lyhyen yhteisen tauon, jonka jälkeen Vilho ryhtyy puskeamaan vauhdilla rinnettä ylös Annikin alkaaessa tarpoa metsäpolkua omaa tahtiaan. Kohta jo kolme, neljä shikaania rinnettä ylempänä vilahtava Vilho viittelöi, ettei puhelimessa ole enää kenttää. Vilhon hävitessä kuusikkoon, Annikin täytyy siis vain arvailla miten Vilhon matka Kreuzspitzen huipulle tämän jälkeen etenee.
Jylhien kuusten lomassa kulkeva polku on Annikista mukava. Koska reitti kiemurtaa vuorenrinnettä edestakaisin, nousu yhä ylemmäksi tapahtuu lähes huomaamatta. Toki Annikilla ovat hiukset ja paidanselkämys märkänä jo 400 metrin kiipeämisen jälkeen kun polun mutkat käyvät yhä tiukemmiksi ja sen pehmeä pohja muuttuu karkeaksi sepeliköksi. Annikki jatkaa kivikkoista polkua niin pitkälle, että polulta avautuvat hienot maisemat Schwarzenköpfelin ja Kreuzspitsen sekä vastakkaisella suunnalla olevan Scheinbergspitzen suuntaan.
Annikki jaksaisi kyllä kavuta polkua vieläkin ylemmäksi mutta noin 1600 metrin korkeudessa se on jo täyttä rakkaa jatkuvasti alas vierivine irtokivineen. Lisäksi heti seuraavan mutkan jälkeen reitti kartan mukaan muuttuisi kulkemaan korkeuskäyrän suuntaisena kapeana harjannepolkuna. Vaikka Annikki pääsisikin polkua vielä jonkin matkaa ylöspäin, paluu alaspäin olisi hänelle liian vaikeaa. Taidanpa perustaa korkean paikan leirini tähän, hän päättää korkeusmittarin näyttäessä lukemaa 1574 m mpy.
Polulta on vaikea päästä edes paria metriä syrjemmälle, saati löytää rakasta sellainen kohta, johon voi istua ilman, että liukuu rinnettä alas kivikkoon. Hetken etsittyään Annikki onnistuu löytämään niin suuren tasaisen kiven, jonka päällä voi lepuuttaa jalkojaan niin, että reppu kameroineen ja kiikareineen on koko ajan käden ulottuvilla. Annikin kiikaroidessa ylärinteeseen komean pahdan suuntaan, sieltä kuuluu kova pamaus ja kivien ropinaa. Pahta on kuitenkin sen verran kaukana, että Annikki laskee ehtivänsä loikkaamaan istuinkivensä taakse suojaan jos häntä kohti alkaa ylhäältä vieriä isoja irtokiviä.
Eväitään syötyään Annikki tähyilee taas ylärinteeseen ja juuri silloin matalan mäntykasvuston takaa astuu näkyviin gemssi. Kohta sen perään ilmestyy toinenkin ja Annikki seuraa kuinka emägemssi jo isoine vasoineen liikuskelee edestakaisin karulla rinteellä jotain vihreää nyhtäen. Kasvaakohan kivikossa jotain gemssien erikoisherkkua vai miksi ne eivät hakeudu lähistöllä oleville paljon rehevimmille viherlaikuille?
Annikki nauttii kaikessa rauhassa auringosta ja komeista maisemista ja seuraa nyt jo neljän gemssin vaeltelua rinteellä. Kreuzspitzen reitillä ei ole tungosta ja ylärinteestä kuuluu vain harvakseen kivien helinää ja kolinaa merkiksi siitä, että joku on laskeutumassa rinnettä alas. Kivikosta selviydyttään kulkijat alkavat järjestään painua sauvat suhisten kovaa vauhtia polkua alas.
Puoli viiden maissa Annikki arvelee, että Vilho saattaa olla kohta tulossa takaisin huipulta ja että hänen itsensä kannatta pikkuhiljaa alkaa laskeutua laaksoon. Juuri kun Annikki on päässyt leiristään polulle, Vilholta tulee viesti, joka vahvistaa asian. Vaikka reitti on alaspäinkin helppo, Annikki laskeutuu sitä hyvin rauhalliseen tahtiin. Polveen on taas keräytynyt nestettä ja juurakoiden ja irtokivien takia hänen täytyy olla tarkkana, ettei kompastu. Trekkareiden nauhat narulukkoineen on myös syytä tunkea niitä varten olevaan taskuun kengässä etteivät ne tartu varvikkoon. Kuin Annikin hidasta menoa pilkaten, alarinteessä orava pudottaa kuusenoksalta kävyn melkein Annikin päähän.
Annikki on juuri päässyt kuivalle joenuomalle kun Vilho ilmoittaa olevansa tulossa kovaa vauhtia polkua alaspäin. Annikki jää ottamaan vielä pari valokuvaa ja ehtii Itävallan parkkipaikalle vain 10 minuuttia ennen Vilhoa. Nappiajoitus siis. Vaikka ei saanutkaan suunnitella huolellisesti etukäteen päiväohjelmaansa, Annikki on erittäin tyytyväinen kymmenen kilometrin rinnelenkkiinsä. Aina ei tarvitse päästä korkeimmille huipuille nauttiakseen vuorten kauneudesta ja kiehtovuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti