Yöllä on taas satanut vettä ja tiistaiaamuna kaikki lähivuoret ovat kadonneet pilvien takia näkyvistä. Vilho kuitenkin pakkailee kovalla tohinalla reppuaan ja on heti aamiaisen jälkeen valmis lähtemään patikkaretkelle. Vilholla on sen verran mittava reittisuunnitelma, ettei väsynyt Annikki jaksa kiirehtiä ehtiäkseen miehensä mukaan. Annikki ei kuitenkaan pysyisi rinnepoluilla Vilhon kintereillä eikä häntä huvita kiertää kolmatta kertaa Ettalerin nummia.
Annikki jääkin kotiin aikomuksenaan heittäytyä takaisin vuoteeseen singaporelaisen dekkarin pariin. Kotiaskareita toimiteltuaan hän ei kuitenkaan malta jäädä neljän seinän sisälle vaan lähtee kyläraitille tutkimaan muutamaa kauppaa, joiden ovenpielessä on näkynyt vaellussauvoja. Vilholle täytyy kyllä hankkia kunnolliset vaellussauvat jos tämä aikoo patikoida yhä vaikeakulkuisemmilla vuoristopoluilla, on Annikki päättänyt. Oberammergausta ei kuitenkaan löydy kohtuuhintaan tarpeeksi hyviä sauvoja. Halvoista ja turhan heppoisista sauvoista ei olisi tosipaikan tullen juurikaan apua. Sen Annikki tietää omasta kokemuksestaan, joka ei onneksi tapahtunut Alppien jyrkänteellä vaan Suomen Lapissa. Siellä Annikki mulahti muutama vuosi sitten suonsilmään, josta ylöspääsy oli hankalaa paitsi palloksi turvonneen polven niin myös liian helposti taipuneen vaellussauvan takia. Jos Alppirinteellä käyttää vaellussauvoja, täytyy voida luottaa siihen, että ne kestävät myös tilanteessa, jossa niistä tarvitaan tosissaan tukea.
Ammergaun vuoret ovat yhä pilvessä kun Annikki kävelee Ammer-joen yli kylän “linja-autoasemalle” eli kahden bussilinjan päätepysäkille. Hän saa reittiluetteloista selville sen, että Oberammergausta pääsee bussilla suoraan vain Garmisch-Partenkircheniin, Linderhofiin ja Füsseniin. Bussin 9606 hän on nähnyt kulkevan monta kertaa päivässä mutta 9622:lla ei taida olla kuin muutama päivittäinen vuoro. Juuri kun Annikki on hylännyt ajatuksen bussimatkasta, hän huomaa, että liikerakennuksen taakse saapuu juna. Oberammergaun seisakehan on tosiaan ihan vieressä. Annikki kiiruhtaa pääteasemalleen tullen junan luo ja kuulee, että se lähtisi seitsemän minuutin päästä takaisin Murnauhun. Sinne siis!
Yksiraiteinen rata Oberammergausta Murnauhun kiertää laajan nummen eli Murnauer Moosin Saulgrubin ja Bad Kohlgrubin kautta. Vajaan kolmenkymmenen kilometrin matka kestää noin kolme varttia. Kyyti punaisessa paikallisjunassa maksaa peräti 6.20 € mutta se ei ole Annikista kovin paljon. Baijerin paikallisjunat ovat nimittäin huippusiistejä ja niillä matkustaessaan voi olla varma, että ikkunasta näkee komeita maisemia eikä lasiin raaputettuja töhryjä.
Perillä Murnau-am-Staffelseessä paistaa aurinko vaikka vuorten suunnassa näkyy tummia pilviä. On taas niin lämmin, että Annikin riisuuduttava paitahihasilleen lähtiessään kävelemään kohti pikkukaupungin keskustaa, joka näyttää olevan toisella puolen rautatieasemaa kuin Staffelsee. Kylttien mukaan Murnaun mahdollisia nähtävyyksiä olisivat Schloßmuseum ja Münter Haus, jotka Annikin muistin mukaan liittyvät molemmat jotenkin Wassily Kandinskyyn. Kun ei ole varma onko kummassakaan paikassa esillä Kandinskyn maalauksia, hän jatkaa matkaansa vanhankaupungin pääkadulle. Se on tyypillinen saksalaisen pikkukaupungin kävelykatu kirkkoineen ja kahviloineen; sievä muttei mitenkään erikoinen.
Annikin noustessa mäkeä ylös hautausmaalle, Vilholta tulee vihdoin viesti, joka kertoo hänen olevan jo pitkällä Kuchelbergspitzelle johtavalla polulla. Annikki arvaa, että Vilho on Itävallan rajan tuntumassa hienommissa maisemissa kuin hän täällä laaksossa. Murnau on kuitenkin Annikille korkeita vuoria parempi retkikohde jo senkin takia, että kaupungissa näkyy olevan oikea keskittymä ortopedien ja kiropraktikkojen vastaanottoja, hän toteaa samaan tapaan kuin kettu pihlajanmarjoja maistaessaan.
Annikki ei jää hoidattamaan itseään Murnaun klinikoilla vaan päättää vierailunsa kaupungissa lyhyeen. Vaikka kävelykadun varressa on monta mukavan näköistä pikkuravintolaa terasseineen, hän kuittaa lounaan kaupasta hakemallaan kylmällä kahvijuomalla. Annikin istuessa junassa matkalla takaisin Oberammergauhun, Vilho kertoo nähneensä rinteillä gemssejä. Annikkipa näki laamoja! Näitä Alppejakin korkeamman vuoriston sorkkaeläimiä näkyy tosiaan olevan laitumella Altenaussa.
***
Annikki on laittanut ruoan valmiiksi kun Vilho vihdoin kotiutuu omalta retkeltään. Aterian jälkeen he katsovat yhdessä Vilhon ottamia videopätkiä vuoristopolulta. Annikki on kiljua kauhusta kun Vilhon kiipeämä polku kulkee kapealla harjanteella edessä olevan vuorenhuipun kadotessa pilveen. Videoita katsellessa Annikissa herää kuitenkin vanha, väkisin sammutettu into päästä korkeille vuorille. Häntä ei kuitenkaan innosta — kuten ei perin harkintakykyistä Vilhoakaan — vuorilla retkeilyyn liittyvät vaarat. Vilho ei varmasti päästäisikään Annikkia suurta ketteryyttä ja kestävyyttä vaativille vuoristopoluille. Annikin täytyy siis keksiä helpompi ja turvallisempi keino päästä Oberammergaun 837 metristä pari, kolme kilometriä korkeammalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti