Keskiviikkopäivä on suorastaan helteinen Annikin ja Vilhon ajaa huristaessa kohti pohjoista. Echelbachin jälkeen he ylittävät nyt jo vuolaana virtaavan Ammer-joen ja kääntyvät viime vuoden reissulta tutulle Steingadenin tielle. Viimeisenä varsinaisena lomapäivänään Susivuoret eivät tee monen tunnin maastoretkeä eikä autollakaan ajeta kuin Buchingiin asti.
Buchingenista pääsee tuolihissillä 1142 metrin korkeuteen Buchenbergille eikä Annikki aio tänään rehkiä sen enempää kuin “kunkkukorttiaan” vilauttamalla matkustaa tuolihissillä edestakaisin vuorelle katselemaan maisemia Lechtalin Alpeille. Buchenbergin laella on tietenkin Berggasthof terasseineen ja aurinkoisena päivänä se on lähes täynnä. Näköalapaikan vieressä on tusinan verran eri-ikäisiä miehiä liitovarjoreppujaan pakkaamassa muutaman liidellessä taivaalla varjoineen.
Annikki tähyilee alas järville, joista Bannwaldseen takana näkyvällä isommalla Forggenseella seilaa lukuisia purjeveneitä. Neuschwangaun satulinna jää täpärästi kuusikon taakse eivätkä Susivuoret vaivaudu menemään toiselle näköalapaikalle, josta se kenties näkyisi. Vilho hoputtaa kärsimättömästi Annikkia lähtemään paluumatkalle ja kohta tämä huomaa laskeutuvansa jyrkkää polkua kohti laaksoa. Tähän Annikki ei ollut varautunut ja hän joutuu tukeutumaan Vilhon olkapäähän päästäkseen tennareissaan polun korkeimpia, savesta liukkaita askelmia alas. Suurten kuusten juurakoista selviydyttään Annikki ei saa huokaista kuin hetken ennen kuin reitti jatkuu sorapohjaisena polkuna tuolihissiradan alitse niitynlaitaan, jossa Susivuoret näkevät kuinka sähkölangalla vaaninut tuulihaukka nappaa niityltä myyrän.
Alhaalla laaksossa on iltapäivällä todella kuuma ja Annikki aukaisee “Leppäkertun” katon kokonaan Susivuorten palatessa Oberammergauhun. Siellä pariskuntamme nauttii vielä hetken aurinkoisesta syyskuun iltapäivästä puutarhassaan ennen kuin alkaa pakata laukkujaan ja panna asuntoa järjestykseen. Annikki ei ylety ottamaan keittiönkaapin päälle siirrettyjä astioita ja panemaan niitä takaisin paikalleen. Vilho toteaa, että ehkä on parempi jättää ne sinne sillä tuskin kukaan muukaan tulee käyttämään posliinista kahvikannua ja voirasiaa, saati isoja liemikulhoja. Asunnon astiavalikoima on siitä erikoinen, että siellä on täydellinen kahdeksan hengen Villeroy-Bochin astiasto satoja euroja maksavine kannuineen ja kulhoineen sekä neljä tyylikästä viinilasia lopun lasiston muodostuessa muutamasta epäparisesta oluttuopista ja mainoslasista. Juodessaan tummaa Scheyernin luostarin oluttaan isosta kahvifirman lasista, Annikki selailee asunnon vieraskirjaa. Edellisten vuokralaisten kirjoittamista kiitoksista ilmenee, että talon isäntä taitaa olla oikea kreivi. Se selittänee ainakin osan asunnon astiavalikoimasta.
Illan jo pimennyttyä ja kuunsirpin noustua Kofelin ylle, Annikki ja Vilho lähtevät kylälle etsimään illallispaikkaa. Vaikka ovat viettäneet Oberammergaussa lähes kaksi viikkoa, he näkevät vasta nyt kuinka monta liikettä ja ravintolaa sen parilla kadulla onkaan. Valaistuja näyteikkunoita, joissa on esillä vaikka minkä kokoisia ja -näköisiä puusta kaiverrettuja hahmoja, on ainakin puolitusinaa. Annikkia vähän ihmetyttää se, onko kaikille näille sadoille kalliille puuveistoksille ostajia.
Kylän meksikolaisravintola näyttää torstai-iltana olevan sen suosituin paikka. Muilla terasseilla on muutamia oluenjuojia mutta ruokasaleissa on hiljaista. Siitä huolimatta ensimmäisessä Gasthofissa, josta Annikki ja Vilho arvelevat saavansa illallista, tarjoilijat tuskin vaivautuvat tervehtimään heitä. Susivuoret äänestävät jaloillaan ja päättävät turhaa pyörimistä välttääkseen mennä samaan, hyväksi toteamaansa ravintolaan, jossa söivät pari iltaa sitten. Gasthof zur Rose ei petä tälläkään kertaa. Tarjoilu on nopeaa ja ystävällistä ja ruoka hyvää ja edullista. Juomalistalta Annikki löytää vihdoin saksalaisen punaviinin, joka on jotain muuta kuin Vilhon suosimat Spätburgunderit. Schwarzriesling eli tutummin Pinot Meunier on Annikista oikein hyvää ja sopii mainiosti yhteen hänen sipulipihvinsä kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti