Annikki ja Vilho eroavat käveltyään varttitunnin yhdessä Ammer-joen yli ja niityn viertä rinnettä ylös. Kävelyreittien risteyksestä Vilho jatkaa ylös kohti Kolbensattelia Annikin kääntyessä puronvartta jyrkästi alaspäin vievälle polulle. Annikki on tyytyväinen, että hänen reittinsä vie puiden varjoon. Aukealla aurinko paistaa niin kuumasti, että hänen niskansa on jo kastunut hiestä.
Ylitettyään koskena solisevan puron pientä puusiltaa pitkin Annikki oikaisee nurmikon poikki Kolbensesselbahnin Talstationille. Siellä Annikki näyttää “kunkkukorttiaan” ja pääsee rahapussiaan raottamatta hyppäämään tuolihissin kyytiin. Matka 450 metriä korkeammalle on yllättävän pitkä ja vielä yllättävämpää Annikista on se, ettei hissin noin 120 roikottimessa näy hänen lisäkseen ketään muuta. Ainoastaan yksi yksinäinen reppu matkaa alas laaksoon.
Ylhäällä 1323 metrin korkeudessa Annikille selviää, että kaikki muut perjantaiaamupäivällä Kolbensattelille lähteneet ovatkin jo Kolbenhüttenin terassilla, seikkailuradalla tai pikkulasten kiipeilypuistossa. Alpine coasterin eli Annikin “ketturadaksi” sen tunnushahmon mukaan nimeämän kelkkaradan lastauspaikallakin on pari lapsiperhettä. Annikin on siis pakko myöntää, että KönigsCardin mainoslehtisen kuvitukselle on ainakin jotain katetta. Vaikka Susivuoret ovat nähneet Baijerin pikkukylissä lähes pelkästään eläkeikäisiä matkailijoita, mainoslehtisessä poseeraavat vain lapsiperheet ja nuoret parit eikä eläkeläisistä näy vilaustakaan. Ilmeisesti Alppien rinteillä patikoimista harrastavia mummoja ja pappoja ei tarvitse erikseen houkutella Ylä-Baijeriin ja matkailualan yrittäjien mainonnan kohderyhmä on nuoret aikuiset lapsineen.
Annikki ei tunne kuuluvansa kumpaakaan valtaryhmään ja jatkaa matkaansa Kolbenhüttenin hälinästä takaisin alas laaksoon johtavalle reitille. Sitä ennen hän vastaa Vilhon lähettämään tekstiviestiin ja kiikaroi Kofelin huipun suuntaan, jossa on ilmeisesti meneillään joku pelastusoperaatio. Keltainen helikopteri pörrää aikansa vuorenrinnettä edes takaisin ennen kuin se lentää länteen päin.
Takaisin Oberammergauhun menevä reitti on oikeastaan nelivetoisella autolla kuljettava tie. Tavallista hiekkatietä vaikeakulkuisemmaksi sen tekee sen jyrkkä lasku/nousukulma. Paria eläkeläis(!)pariskuntaa morjestettuaan Annikki saavuttaa paikan, jossa opaskyltit ohjaavat tasaista tietä pitemmälle reitille kohti Kolbenalmia. Annikki lähteekin kävelemään tätä polkua pitkin kunnes se pian muuttuu hyvin kapeaksi, jyrkästi ylä- tai alamäkeen meneväksi ja ilman vaellussauvoja liikkeellä olevalle Annikille liian vaikeakulkuiseksi. Hän kääntyykin takaisin ja laskeutuu pääreittiä pitkin Kolbenalmin Berggasthausin pihaan. Majatalo näyttää Annikista olevan kiinni mutta hän astelee sen isolle terassille, josta on hyvät näkymät Kofelille. Onkohan tuo kaukainen hahmo jyrkänteen reunalla Vilho, Annikki aprikoi kiikaroidessan Kofelin huipulle. Vilhon lähettämän tekstarin mukaan hän on jo saavuttanut kalliohampaan suurine, alas laaksoon näkyvine krusifikseineen.
Majatalon terassilla on eläkeläisporukan lisäksi yksi nuorehko pariskunta. Kun reipas mummo ja lähes yhtä reipas nuori mies kantavat pöytiinsä olutkolpakoita, Annikki uskoo, että Gastahaus onkin auki. Hetken mietittyään hän jättää reppunsa penkille ja painelee sisään hämärään majataloon. Parin ruokailuhuoneen jälkeen hän löytää baaritiskin ja sen takana olevan isännän. Toisin kuin esim. kylän supermarkettien kassatädit, ukko ei vaikuta erityisen sydämelliseltä. Annikki saa kuitenkin pienen kolpalkollisensa tummaa luostariolutta tavallisten ystävällisten toivotusten kera.
Kun Annikki hetken päästä vie tyhjän lasinsa takaisin baaritiskille, majatalon isäntä heittäytyy hyvinkin puheliaaksi. Annikki ei vaan saa tolkkua siitä, mitä tämä sanoo.
Isännän kanssa turissut mies selittää, että isäntä haluaisi tietää, onko Annikilla poikaystävää. Olisikohan sittenkin pitänyt tarttua tarjoukseen ryhtyä Berggasthausin emännäksi Annikki naureskelee astuessaan ulos auringonpaisteeseen. Alan vaihtohan hänellä on muutenkin edessä. Miestä hän ei kuitenkaan ole valmis vaihtamaan. Missähän se Vilho muuten nyt seikkailee?
Annikin laskeuduttua oikoreittiä pitkin takaisin laaksoon, hän saa Vilholta viestin, jossa tämä arvelee olevansa noin tunnin päästä asunnolla. Tällä välin Annikki ehtii panna pyykit pyörimään talon eteisaulan komerossa olevaan pesukoneeseen ja käväistä kirkon takana olevassa leipäkaupassa. Tuoreiden sämpylöiden lisäksi hän ostaa sieltä palat luumu- ja kirsikkatorttua iltapäiväkahvia varten.
Annikin istuskellessa ulkona puutarhapöydän ääressä hän huomaa vilaukselta Vilhon, joka kävelee reippain askelin Ammerin ylittävällä sillalla. Kohta vuoristossa patikoinnistaan innostunut Vilho astuukin jo kotiportista sisään. Vilhon nautittua välipalan ja Oktoberfest-oluensa, Annikki haluaa nähdä kuvia siitä, millainen Vilhon patikkaretki Kofelin huipulle oli. Jo Vilhon selostus viimeisten metrien tukivaijeriavusteisesta noususta vakuuttaa Annikin siitä, ettei hänen itsensä tosiaankaan kannattanut lähteä kipeillä jaloillaan niin jyrkälle rinteelle. Näkymät Kofelin huipulta ovat upeat mutta hienot ne olivat Kolbensatteliltakin, josta näkyi Kofelkin.
***
Susivuorten palatessa illansuussa täysien kauppakassiensa kanssa asunnolle, heitä on vastassa suuri mustavalkoinen kissa. Pörröinen katti heittäytyy selälleen Annikin rapsutettavaksi. Susivuorten puutarha taitaa kuulua kissan reviiriin sillä kohta se painelee tottunein askelin omenapuun alle torkkumaan. Sieltä se katselee uneliaasti kun Annikki käy noutamassa puutarhan takaosaan kuivumaan ripustamansa pyykit. Aurinkoisemmalla etupihalla Vilhon paidat olisivat kuivuneet vieläkin nopeammin mutta koska Saksassa ei ole tapana kuivata pyykkejä ulkona siten, että ne näkyvät kadulle, Annikki viritti pienen pyykkinarunsa pergolan suojaan. Naapurit olisivat voineet vaikka närkästyä jos hän olisi italialaiseen tapaan levittänyt kaikki pyykit alusvaatteita myöten talon paraatipuolelle. Pikkupyykin Annikki kuivasikin eteiskomeron isossa kuivausrummussa.
Annikkia ja Vilhoa houkuttelevat kovasti myöhäiset päiväunet mutta he korvaavat ne juomalla kahvit. Siitä piristyneinä he suunnittelevat seuraavien päivien retkiä ja valvovat huomaamattaan vähän liian myöhään. Ei taidetakkaan päästä kovin varhain huomenna liikkeelle, Annikki arvelee taitellessaan vihdoin kokoon kaikki retkikartat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti