Mitä ihmettä? Ulkonahan sataa vettä Annikin aukaistessa aamulla makuuhuoneen ikkunaluukut. Sateen ropina ei ole kantautunut sisälle asti, vain päivänvalo on pilkottanut ikkunaluukkujen ja verhojen välistä. Tänään ei taidetakkaan lähteä kiipeämään Kofelille, Annikki toteaa vain puoliksi harmissaan.
Aamiaisen aikana sade loppuu ja pakattuaan sadekamppeet reppuihinsa, Annikki ja Vilho ovat valmiit päivän kävelyretkelle. He eivät tosiaankaan lähde vuorenrinnettä kavuten pilvien peittämille huipuille vaan valitsevat Ammer-joen vartta kulkevan kävelyreitin. Se vie vuorten sivuitse naapurikylään, Ettaliin.
Susivuorten matkanopeus ei päätä huimaa sillä he pysähtyvät vähän väliä milloin kiikaroimaan puissa sirkuttavia pyrstötiaisia, milloin valokuvaamaan Kofelin huippua, josta pilvet laskeutuvat alas nummelle. Ylitettyään Ammerin, reitti vie pienempää, kanavamaista puroa pitkin Ettalin vanhalle myllylle. Kuten matalassa joessakin, vesi on purossa kristallinkirkasta. Juuri kun Susivuoret pääsevät pohtimasta sitä, onko purossa lainkaan kaloja, Annikki huomaa vedessä paikallaan olevan noin nelikymmensenttisen taimenen. Annikki saa kalasta muutaman mainion kuvan kun se nappaa vedenpinnalta hyönteisiä.
Erikokoisia purotaimenia nähdään sitten tasaisin välein aina Ettal Mühlelle asti. Siellä olevan ravintolan terassin edessä oleva liitutaulu kertoo päivän ruokana olevan mitäpä muutakaan kuin paistettua forellia! Vaikka Annikin ja Vilhon on alkanut forelleja eli purotaimenia tarkkaillessaan tehdä vietävästi mieli saada lounaaksi tuoretta kalaa, he jatkavat matkaansa Ettaliin asti.
Alle tuhannen asukkaan Ettal on tunnettu Kloster Ettalista, vuonna 1330 perustetusta benediktiiniläisluostarista. Suuri luostari ja sen kirkon kupoli ovatkin vaikuttavan näköisiä taustanaan tummien kuusten peittämät vuoret paljaine huippuineen. Annikki ja Vilho pistäytyvät luostarin basilikassa, joka on kuten Annikki on tainnut aikaisemmalla retkellään kertoa, saanut ylenpalttisen barokkikuorrutuksen. Luostarin kauppa on sen sijaan hyvin asiallinen laajoine kirjaosastoineen. Siellä on myös suuri valikoima luostarissa valmistettavia liköörejä ja oluita.
Luostarin sisäpihalta poistuessaan Annikki kurkistaa portin raosta aidatulle alueelle, jossa näkyy olevan urheilukenttä. Portin pielessä olevan kyltin mukaan se on varattu luostarin yhteydessä toimivan sisäoppilaitoksesta oppilaille. Voi tosin olla, ettei koulu olekaan nyt toiminnassa sillä kuutisen vuotta sitten paljastui, että luostarin munkit ovat vuosikymmenten ajan syyllistyneet oppilaiden psyykkiseen ja fyysiseen pahoinpitelyyn. Saksankielisiä lähteitä tutkimalla Annikille selviää illalla, että luostarin viimeinen apotti erosi jo v. 2010, jolloin tutkimukset lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä alkoivat. Vain pari viikkoa sitten Kloster Ettalin munkkeja tuomittiin lapsiin kohdistuneista rikoksistaan lähes kymmenen vuoden vankeuteen. Annikki ei vielä iltapäivällä ollut selvillä tästä luostarin pimeästä puolesta ja nautti hyvillä mielin retken päätteeksi kotipihalla pullollisen mainiota Ettaler dunkel -olutta.
Kahdentoista kilometrin kävelylenkki yli 840 metrissä ja sitä seurannut keittolounas johtaa luonnollisesti siihen, että Annikki havahtuu unesta kun Oberammergaun kirkon kello lyö seitsemän. Tässähän on kiirehdittävä kauppaan, että saadaan täydennettyä aamuksi eväsvarastot. Vaikka Annikin vasenta jalkaterää vihloo vietävästi, on hän kovasti lähdössä huomenna uudelle patikkaretkelle ja tällä kertaa ylärinteeseen.
Lyhyen kauppareissun jälkeen Vilho sytyttää grillin ja puutarhavalot. Kaasugrillissä Thüringer rostbratwurstit valmistuvat nopeasti ja ne maistuvat aina niin hyvien saksalaisten kaali- ja perunasalaattien kera. Annikki ei ole aivan varma pitääkö hän sittenkään Altebayericher senfistä. Paikallinen sinappi kun ei muistuta lainkaan tuttua dijonilaista tai edes turkulaista sinappia ja on väriltäänkin keltaisen sijaan lähes punaista. Kelpaisiko yläbaijerilainen sinappi hauteeksi parantelemaan kipeytynyttä jalkaani, Annikki tuumiskelee aterian päätteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti