17. päivä: Puerto de la Morcueran pilvistä aurinkoiselle Río de Mirafloresille

Täällähän on kylmä, Annikki toteaa astuttuaan aamulla Susivuorten kattohuoneiston terasille Soto del Realissa.  Eilen auringossa komeilleet  Sierra de Guadarraman huiput ovat peittyneet pilviin. Vaikka sää ei ole kovin hyvä, Vilho hoputtaa Annikkia valmistautumaan pieneen rinneretkeen. Taivasta tähyilevä Annikki ei usko päivän tästä parantuvan ja pakkaa reppuunsa kaikki mukana olevat lämpimät vaatteensa ja sadevarusteensa.

Alhaalla laaksossa on hyvinkin aurinkoista mutta kun tie kääntyy Miraflores de la Sierran jälkeen ylös Rascafrían suuntaan, aurinko katoaa kokonaan näkyvistä. Harmaat pilvet roikkuvat sitkeästi 1700-1800 metrissä ja näkyvyys jäätävässä tihkusateessa ei ole sataakaan metriä. Kaiken lisäksi 1796 metrin korkeudessa Puerto de la Morcuerassa, josta patikointireitti ylemmäsvuorelle lähtee, tuulee vietävästi. Annikin ja Vilhon on myönnettävä, ettei ole mieltä lähteä liukastelemaan ja palelemaan sumuiselle rinnepolulle. Susivuoret kääntyvät siis takaisin ja laskeutuvat autolla rinnettä alas kunnes ovat pilvien alapuolelle. Löydettyään sopivan levikkeen tien laidasta, he tekevät pienen päiväretkensä kivikkoisen vuorenrinteen sijaan havumetsään ja Miraflores-joen varteen.

Aurinkoisen männikön halki menevää polkua alas laskeutuessa on niin lämmin, että Annikki avaa saman tien takkinsa ja pakkaa myssyn ja käsineet takaisin reppuunsa. Samalla hän ripustaa kiikarit kaulaansa sillä puista kuuluu aikamoinen sirkutus. Tiaisten ja punarinnan lisäksi metsikössä häärivät pähkinänakkeli ja pikkutikka.

Rinneniityltä Susivuoret näkevät, että vuoret laakson toisella puolen ovat yhä pilvessä vaikka täällä nelisensataa metriä alempana on lämpimän aurinkoista. Kesä on auringonpaisteesta ja kukkivista krookuksista huolimatta kääntynyt jo syksyksi. Heinikko on kuivunut kellanruskeaksi ja varjoisassa notkelmassa karhunvatukkapuskat ovat täynnä kypsyviä marjoja. Lähistöllä on varmaan ollut talokin sillä saniaisryteikössä on kolme vanhaa omenapuuta, joista Vilho käy poimimassa Annikille maistiaisen. Se on niin makea, että Vilho saa piikkipensaita varoen käydä hakemassa pari omenaa lisää Susivuorten retkievääksi.

Annikin ja Vilhon kiivetessä metsäpolkua takaisin autolleen, vastaan tulee sienestäjä koreineen. Annikki arvelee, että miehen sieniretki taitaa jäädä vieläkin lyhyemmäksi kuin Susivuorten päiväkävely. Susivuorten auton viereen pysäköidyssä autossa kun odottaa puhelintaan räpläävä kyllästyneen näköinen teini.