Hae tästä blogista

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

16. päivä: Gran Sasson kautta L'Aquilan raunioille


Eilisiltaisen mähkimisen jälkeen Susivuoret eivät kaipaa aamiaisekseen juuri muuta kuin cappuccinot. Hotellin aamiaissalin kaksi tarjoilijaa korjaa urakalla kolmea isoa pöytää kupeista ja lautasista. Annikki laskee, että aikaisella aamiaisella on ollut ainakin kuudenkymmenen hengen porukka, josta Susivuoret eivät ole nähneet vilaustakaan. Tuntemattomiksi jäävät aamuvirkut ovat jo varmaan viereisessä urheilukeskuksessa kun Annikki ja Vilho vasta palaavat huoneeseensa suunnittelemaan omaa päiväohjelmaansa.

Susivuorten hotelli on Monti Sibillinin juurella mutta ne vuoret eivät ole heille tarpeeksi korkeita. On päästävä Gran Sassolle! Ei kaksikkomme sentään kuvittele kiipeävänsä Apenniinien korkeimmalle huipulle ilman kunnon varusteita ja tarvittavaa kokemusta. Päämääränä on ajella Umbriasta Abruzzin puolelle katsomaan miltä lähes kolmen kilometrin korkeuteen kohoava massiivi näyttää laaksosta ja ylätasangolta katsottuna.

Vilho näpyttää autonavigaattoriin Annikin arpoman paikannimen Parco Nazionale del Gran Sassosta ja matka Apenniinien sydämeen voi alkaa. Pitkien tunnelien kautta joudutaan ensin Lazioon ennen kuin maakunta vaihtuu Abruzziksi, Euroopan vihreimmäksi sanotuksi alueeksi. Kolmasosa maakunnan pinta-alasta on kansallispuistoa ja komeaa maisemaa hallitsevat vuorten vihreät rinteet ja lumihuiput. Annikin ja Vilhon on syytä ihailla niitä vain matkan päästä sillä Gran Sasso ja siellä sijaitseva Euroopan eteläisin jäätikkö Calderone ovat kuuluja arvaamattomista sääoloistaan. Varomattomia retkeilijöitä joutuu joka vuosi Gran Sassolla vakaviin onnettomuuksiin.

Vuoristomaisemista ja laaksojen kylien rauhallisuudesta viehättyneinä, Annikki ja Vilho alkavat jo suunnitella retkeilyä alueella tulevina vuosina. Pitäisi vain saada polvinivelet kuntoon ennen kuin voi tehdä kunnon vaellusretkiä, Annikki harmittelee mutta lupaa Vilhon kannustamana tehostaa kuntoharjoitteluaan.

Annikin lievästä vastustelusta huolimatta Susivuoret päätyvät Abruzzin pääkaupunkiin L'Aquilaan. Annikkia epäilyttää mennä paikkaan, jota ei käytännössä ole enää olemassa. L'Aquilan kaupunki nimittäin ilmoittaa verkkosivuillaan lakonisesti, että maanjäristys on tuhonnut kaupungin kulttuuriperinnön. Samaa on kertonut Annikin kanadalainen tuttava, joka osallistui avustustöihin parin ensimmäisen viikon aikana kohtalokkaasta järistyksestä, joka vei yli kolmensadan kaupunkilaisen hengen huhtikuussa 2009.

Kaupunkia lähestyessä huomio kiinnittyy joka puolella näkyviin nostokurkiin. Elämä L'Aquilassa siis jatkuu jälleenrakennustyön merkeissä. Pieniä kerrostaloja kohoaa uusille asuinalueille kaupungin laidalle. Lähempänä kaupungin vanhaa keskustaa on pari, yhä käytössä olevaa, "tilapäistä" hätämajoituskylää sekä hylättyjä tornitaloja, joissa ei tulla enää koskaan asumaan.

L'Aquilan vanhaan kaupunkiin saavuttuaan, Annikki ja Vilho toteavat sen olevan liikenteeltä suljettu jättimäinen rakennustyömaa. Yksikään talo ei ole maanjäristyksen jäljiltä asuinkelpoinen. Kaikki rakennukset on jouduttu tukemaan metallipalkein ja merkitsemään sortumavaarasta varoittavin kyltein. Varmasti kirkkoja ja muita historiallisia rakennuksia on onnistuttu viidessä vuodessa korjaamaan mutta se, että asukkaat voisivat palata lähivuosina koteihinsa, ei näytä todennäköiseltä. L'Aquilan vanha kaupunki tulee olemaan rotta-ansojen ympäröimä aavekaupunki vielä pitkään.

Poliitikkoja ja viranomaisia on arvostelu jälleenrakennustöiden tehottomuudesta ja hitaudesta. Maanjäristyksen uhrien sanotaan jätetyn oman onnensa nojaan jälleenrakennukseen tarkoitettujen rahojen päätyessä aivan toisaalle. Kaikenlaisten, rakennusalalle kaikkialla maailmassa niin tyypillisten vilppitekojen lisäksi aquilalaisia hiertää yhä kesken oleva oikeudenkäyntiprosessi maanjäristyskuolemista. Siinä kuudelle seismologille ja yhdelle viranomaiselle vaaditaan vähintään kuuden vuoden vankilatuomiota kuolemantuottamuksesta.

Annikista syytteet ainakin seismologien osalta tuntuvat hämmentäviltä.  Kaikissa Italian seismologisissa laitoksissa havaittiin, että L'Aquilan seudulla maa tärähteli usean kuukauden ajan ennen tuhoisan voimakasta maanjäristystä. Kuitenkaan tarkatkaan havainnot seismologisista aktiivisuudesta yhdistettynä nykyisen tiedon varaan rakennettuun mallinnukseen eivät voi mitenkään tuottaa varmaa tietoa siitä, missä ja milloin tapahtuu seuraava suuri järistys. Annikki ymmärtää, että esim. Vajontin tapauksessa tuomittiin joukko insinöörejä ja geologeja, joiden virheiden ja laiminlyöntien seurauksena koillisessa Italiassa sortui vuonna 1963 Vajontin suurpato ja parituhatta ihmistä menetti henkensä. Mutta ovatko seismologit vastuussa siitä, että iso osa italialaisista asuu mannerlaattojen reuna-alueilla ja ovat siten jatkuvassa maanjäristysvaarassa?

L'Aquilassa asiantuntijoita ei kuitenkaan syytetä kaikista 309 kuolemasta. Oikeudessa puidaan tapauksia, joissa 19 aquilalaista kuoli sortuvissa asunnoissaan sen sijaan, että he olisivat saanet yksiselitteisen ohjeen ja sitä noudattaen paenneet kaupungista ennen huhtikuun aamuyön suurta järistystä. Annikki epäilee, että L'Aquilan maanjäristykseen liittyviä kysymyksiä syyllisyydestä ja korvausvelvollisuudesta puidaan vielä pitkään. Hän muistaa kymmenisen vuotta sitten lukemansa lehtiuutisen, jossa kerrottiin tehdyn viimeiset korvauspäätökset Vajontin katastrofista. Aikaa päätöksen saamiseen oli siis kulunut yli 40 vuotta.

Viikko L'Aquilassa käynnin jälkeen Annikki kuulee, että seismologit on vapautettu kuolemantuottamussyytteistä ja vastuullinen virkamies on tuomittu kahdeksan vuoden sijasta kahden vuoden vankeuteen. Aquilalaiset ovat pettyneitä ja raivoissaan ja juttu todennäköisesti jatkuu seuraavassa oikeusasteessa.

Ei kommentteja: