Ennen Anconaa, Vilhon käännettyä auton sisämaahan kohti Apenniineja, matka alkaa sujua joutuisasti. Rantatiellä oli yhtenään liikenneympyröitä ja niissä parin, kolmen auton aikaansaamia sumppuja. Lauantai kun on, tiellä liikkuu myös paljon pyöräilijöitä. Giro d'Italiasta tuttuihin pyöräilytallien asuihin pukeutuneita polkijoita painaa maantien laitaa yksin, kaksin ja parinkymmenen hengen joukkoina. Muuhun liikenteeseen pyöräilijät tuntuvat Annikin mielestä suhtautuvan aivan liian huolettomasti. Paikoin pyöräilijät ajavat kolmekin rinnan varusteitaan tai puhelimiaan räpläten vaikka molemmista suunnista suhahtelee autoja ohitse. Rantatiellä tavattiin myös useita karabinieerien ja paikallispoliisin partioita ja moni autoilija pysäytettiinkin viranomaisten puhuteltavaksi. Taitaa olla myös niin, että samalla vähenivät pisteet kaahareiden ajokorttitileiltä.
Pidettyään evästauon harjanteella katsellen Jesin pikkukaupunkiin, jonka - yllätys, yllätys - Annikki tuntee vain Verdicchio dei Castelli di Jesi -viinipullon kyljestä, kaksikkomme seuraava haaste on Apenniinit. Korkeimmille vuorenrinteille ei tarvitse kiivetä vaan tie Umbrian puolelle vie vuorten lävitse lukuisia tunneleita pitkin.
Umbriassa maisemat ovat aivan toisenlaiset kuin Emilia-Romagnassa ja Marchessa. Apenniinien rinteet kasvavat sankkaa metsää ja puurajan yläpuolella on paikoin lunta. Seutu on enimmäkseen syvää maaseutua ja kylät ja kaupungit ovat kovin pieniä. Vilhon kääntyessä Nocera Umbran Schiagnissa, kylän baarin kulmalta ylös rinteeseen, kolme baarin edustalla jutustelevaa pappaa ja pikkupoika kääntyvät katsomaan Vilhomobiilin perään. Noin viidenkymmenen asukkaan Schiagniin lomaviettäjiä kun tapaa tulla vain kesäkuukausina.
Tie pienenee edelleen mutta Annikki vakuuttaa, että ylhäältä kukkulalta, Colsantangelosta löytyisi Le Case Vacanze San Michele. Kohta Vilho kurvaakin suuren maalaistalon pihaan ja heitä tulee talon koiran lisäksi vastaanottamaan emäntä pikkupoikineen. Susivuoret ohjataan ulkorappuja pitkin yläkerran ovelle, josta pääsee pieneen asuntoon, jonne he majoittuvat seuraavaksi pariksi päiväksi. Vilhon siirtäessä auton ylemmäksi rinteeseen lähelle asunnon ulko-ovea pienen kirkon eteen, Annikki tutkii tarkemmin asuntoa. Se on siisti ja kylpyhuone ja keittiö suorastaan kiiltävät. Keittiönkalusteet jääkaappia lukuun ottamatta näyttävät tuliteriltä mutta se sekä pieni tv ja makuuhuoneen kalusteet ovat menneiltä vuosikymmeniltä. Suuri kaasuliesi vaikuttaa erittäin pätevältä ja Annikki availee keittiönkaappeja patoja ja pannuja etsien. Pettymyksekseen hän ei löydä kuin muutamia lautasia, laseja ja ruokailuvälineitä.
Vilhon vielä kantaessa matkatavaroita sisään, Annikki menee uudestaan tapaamaan talon Franca-emäntää ja palaa hetken päästä mukanaan pino kattiloita, kahvipannu ja muita keittiövälineitä. Emäntä antaa myös öljy- ja viinietikkapullot, kahvia ja muuta tarpeellista. Annikin suunnittelema pyykinpesu hoituu siten, että Franca kehottaa tuomaan pyykit hänen pestäväkseen ja silitettäväkseen. Annikin heittäessä paikallisen tuorepastan kiehumaan, asunnon patterit alkavat hohkata lämpöä. Kaikki on siis taas kunnossa.
Päivällisen jälkeen Susivuorten kävelyretki ylärinteen oliivilehtoon loppuu siihen, että puiden siimeksessä piilossa olevan koiratarhan kaksi asukkia alkavat haukkua räkyttää. Annikki palaa Vilhon kanssa kiireen vilkkaa takaisin yläpihan Chiesetta di San Michele Arcangelolle. Kukkula pikku kirkkoineen on siis nimetty arkkienkeli Mikaelin mukaan, joka on kuvattu myös Francan Susivuorille muistoksi lahjoittamaan pieneen keramiikkalautaseen.
Metsästyskoirien sijaan Annikki käy katsomassa talon kanoja, ankkoja ja kaneja ennen kuin seuraa Vilhoa kärrypolkua ylös kukkulalle. Laelle asti ei kuitenkaan päästä sillä aurinko alkaa jo laskea ja on paras kääntyä takaisin. Pian tähtitaivas jo tuikkiikin hipihiljaisen Santangelon yllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti