14. päivä: Vila Nova de Gaian portviinitaloissa

Annikki ja Vilho ovat mitä oivallisimmassa mielentilassa aloittaessaan päivän toisen kierroksensa portviinitaloissa. Vila Nova de Gaiaan on saavuttu aamuauringon vielä helottaessa sitä ainoaa oikeaa reittiä pitkin eli kävelemällä Douro-joen yli Ponte Luiz I –sillan ylätasoa pitkin. Sillan huikaiseva korkeus ja laskeutuminen Douron rantakadulle jyrkkiä kujia pitkin pistää jalat tutisemaan.

Annikin jalat eivät enää tutise hänen ohjatessaan määrätietoisesti Vilhon portviinitaloon. Vilho ei kysele, miksei pyöritä edestakaisin kymmenien tutustumiskierroksia tarjoavien talojen välillä vaan marssii kiltisti perässä ensimmäiseen silmään sattuneeseen portviinitaloon. Kyse ei tietenkään ole satunnaisesta valinnasta vaan Annikilla on mielessään lista kiinnostavimmista portviinien tuottajista. Listalla ei kenties ole portviiniasiantuntijoiden eniten arvostamia portviinitaloja muttei Symingtonin omistamia tai muitakaan kotoisan Alkon valikoimista tuttuja, massatuotantoon ja vahvaan markkinointiin keskittyviä tuottajia.

Kierros portviinitynnyrien keskellä sujuu tuttuun tapaan. Annikki yrittää saada selvää sievän opastytön portugalinkielisestä selostuksesta Vilhon kuvatessa suuria portviinitynnyreitä. Lyhyehkön esittelykierroksen päätteeksi maistellaan kaksi lasillista talon perustavaraa. Tawny on oikein hyvää mutta Porto branco ei Annikkia miellytä. Sen kuivuus on kemiallisen makuista juoman ollessa kuitenkin liian makeaa. Kierroksella mukana olleen toisen, brasilialaisen pariskunnan miestä naurattaa hillittömästi kun Annikki työntää kaikki kahdeksan portviinilasia mukaan kuvaan vaimon ikuistaessa miehensä portviinilasi kädessä. Aasialaistaustainen mies kun ei juuri juomiinsa koskenut mutta halusi tyhjennetyn lasin näkyvän valokuvassa.

Kävely Douron rannassa jää lyhyeksi Annikin suunnatessa seuraavaan portviinitaloon. Tällä kertaa yksityisen kierroksen vetää varsinainen virtuoosi. Komean nuoren miehen tarinat vakuuttavat hänen olevan sekä Douron laakson viinitarhojen kasvatti ja portviiniasiantuntijoiden jälkeläinen että kansainvälisiä yliopistoja ja teatterikouluja käynyt esiintyvä taiteilija. Tämänkin, edellistä kolme kertaa pitemmän kierroksen päätteeksi nautitaan kaksi lasillista talon portviiniä. Molemmat ovat Annikin mielestä edellisiä parempia mutta myymälästä ei nyt tehdä ostoksia.

Paluu Gaiasta takaisin Douron toiselle rannalle käy sekin tuttua reittiä.  Pienet talopahaset reunustavat Ponte Luiz I:n alla kulkevaa porraskujaa. Tällä kertaa ketään ei näy talojen patioilla eli keskellä kulkuväylää. Ovien pielissä olevat pyykinpesualtaat ovat kuivina.

Jossain toisessa kaupungissa, toisella suunnalla Eurooppaa kaupungin upeimmalla paikalla olevat vanhat asumukset olisivat aikaa sitten raivattu pois ja tilalle rakennettu taloushuijareiden ökyhuviloita. Porton keskustassakin näkee siellä täällä purkutyömaita, joilla rouhitaan kasaan pahasti ränsistyneitä kerrostaloja. Mutta Douron jyrkällä rantapenkereellä Fontainhasissa asutaan samanlaisissa hyvin vaatimattomissa pienissä taloissa kuten aina ennenkin. Joukossa on useita romahtaneita yhden huoneen asumuksia mutta suurin osa asututuista pikkutaloista on enemmän tai vähemmän remontoituja. Talorivien välissä, rannan suuntaisella kapealla kujalla kolme miestä kantaa suurta jääkaappia häviten sisään yhteen taloista, jossa kattoremontti on pahasti kesken. 

Nautitut portviinilasilliset ja portugalilaisittain tuhti lounas takaavat sen, että seuraavaksi ohjelmassa on päiväunet. Illalla tehdään uusi kävelyretki Douron ylitse kotikadulta lähtevää Ponte do Infante –siltaa pitkin. Ennen paluuta asunnolle, Annikki seuraa hetken sisäpihalle antavalta yhteisterassilta naapuritalojen katoilla liikuskelevien kissojen touhuja. Kaksi mustaa kissaa kiiruhtaa muurinharjaa pitkin pienelle takapihalle, jossa pappa on täyttämässä ruokakuppeja. Valkea ja kirjava kissa jäävät makailemaan omille katoilleen ja pieni mustavalkoinen kisu jatkaa leikkimistään kukkalaatikossa. Gaian portviinitalot  ja Fontainhasin kissat – nehän ne ovat Porton tärkeimmät nähtävyydet, tuumaa Annikki.