15. päivä: Nostalgiakävelyllä Avenida dos Aliadosilla ja pyörähdys Boavistassa Casa da Músican liukumäessä

Kun portviinien maisteluun ei voi keskittyä ihan koko päivää, Annikki ja Vilho lähtevät aamulla kaupunkikävelylle. Praça da Liberdade -aukiolla Avenida dos Aliadosin tuntumassa pariskuntamme muistelee edellistä käyntiään Portossa. Silloin asuttiin aukion kulmilla Pão de Açúcar -hotellissa, jonne oli saavuttu kaupungin linja-autoasemalta raahaten laukkuja kapeita kujia ja portaita pitkin. Annikilla ja Vilholla oli huone komeaan art deco –henkiseen taloon tehdyn hotellin ns. vanhalla puolella. Suuressa huoneessa oli natiseva parkettilattia, itämaiset matot ja neljä rautasänkyä. Kylpyhuoneessa oli luukun takana tavarahissi ja Annikin muistin mukaan pyykkilauta ja joitain muita erikoisia tarvikkeita. Tällä kertaa Pão de Açúcarin huoneiden hinnat ovat sitä luokkaa, ettei Annikki harkinnut edes nostalgian merkeissä majoittuvansa sinne uudestaan. Eikä niitä makuusaleja muistuttavia huoneita taida olla enää tarjollakaan.

Vilho oli ilmoittanut kävelykierroksen päämääräksi vielä noin kilometrin päässä olevan Praça de Mouzinho de Albuquerquen eli Rotunda da Boavistan. Annikilla on mielessä Boavistan liikenneympyrän tuntumassa olevaa uutta musiikkitaloa tärkeämpi nähtävyys. Pian hän jo maistelee vanhaa portviiniä kymmeniä tai paremminkin satoja erilaisia portviinipulloja täynnä olevassa pienessä puodissa. Vilho pudistelee päätään kun Annikki keskustelee myyjän kanssa ja yrittää valita muutamaa vuosikertaportviinipulloa kotiin vietäväksi. Vilho tekee valintansa ilman perinpohjaisia selvityksiä ja kun Annikkikin saa päätettyä, miten hyvää ja kallista vuosikertaa raaskii ostaa, pulloja aletaan vauhdikkaasti pakata lentokuljetusta varten. Annikki saa vielä tarkat ohjeet vuosikertaviinin ja 20 vuotta vanhan portviinin säilyttämisestä, avaamisesta ja nauttimisesta.

Matkan jatkuessa ja auringon kuumottaessa selkää, Annikki tietää, että saa vielä kärsiä innostaan täyttää matkalaukkunsa painavilla pulloilla. Kaupassa Annikin yhden pullon painoksi mitattiin lähes 1,7 kg. Matkalaukkuja nostelemaan joutuvalle Vilholle ei ainakaan kannata tässä vaiheessa tunnustaa sitä, kuinka monta arvokasta viinipulloa on jo tullut haalittua.

Casa da Músicalle saavuttaessa läähättävä Annikki on jo valmiiksi vakuuttunut siitä, että kyseessä on täysin yliarvostettu rakennus. Musiikkitaloa kiertäessään Annikki toteaa sen edustavan samaa, ”vesivahinkoarkkitehtuuriksi” nimeämäänsä tyylisuuntaa kuin esim. Stewen Hollin nuhjuinen hangaari Helsingissä. Hollantilaisen Rem Kolhaasin suunnittelema Casa da Músicakin näyttää ulkoapäin kulahtaneelta vaikka se avattiin vasta v. 2005. Lisäksi Annikin mielestä rakennus on aivan liian pienellä tontilla. Musiikkitaloa ympäröivä aaltomaisesti kohoileva aukio loppuu ikään kuin kesken: kallellaan oleva laatoitettu alue on rajattu sieltä täältä tökerösti matalalla metalliaidalla. Mitähän tarkoitusta tällaiset liukumäet konserttitalon pihalla palvelevat? Sateella korkokengissä konserttiin mentäessä luiskalla saa varmasti hyvät vauhdit!