Hae tästä blogista

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

5. päivä: Trianan baareissa - Hymni Andalucialle

Tiistainakin Susivuoret ovat aivan liian laiskoja mennääkseen johonkin Sevillan museoista tai muista nähtävyyksistä. Vilho pitää Sevillan maratonia niin hienona ja hyvin järjestettynä tapahtumana, että on aika todennäköisyyttä, että Susivuoret tulevat käymään Sevillassa kolmannenkin kerran. Silloin kyllä suunnitellaan matkaohjelma vähän paremmin etukäteen ja käydään vaikka Alcázarissa, Annikki ja Vilho vakuuttavat kuin yhdestä suusta.

Muakavasti Susivuorten tämänkertainen Sevillan matka sujuu ilman sen kummempaa ohjelmaa. He kiertelevät aamupäivän Trianassa ja käyvät kaupassa hakemassa kotiinviemisiksi finoa ja Annikin lempijuomaa manzanillaa. Ne kun eivät täällä maksa juuri mitään.

Tavaksi muodostuneiden päiväunien jälkeen Susivuoret pakkaavat laukkunsa huomista kotiinpaluuta varten ennen kuin lähtevät viimeiselle iltakävelylleen Trianaan. Aivan sattumalta he päätyvät samaan tapasbaariin, josssa he kävivät yli kymmenen vuotta sitten. Annikki tunnistaa perimmäisen salin azuelot ja Vilho muistaa, että kotona keittiössä olevassa Vilhon tekemässä taulussa, jossa on Susivuorten matkoilla baareista kerättyjä sokeripusseja, on tästä  Bar Olivasta napattu sokeripussi. Kuten edelliselläkin käynnillä, Bar Olivassa on ystävällinen palvelu ja hyvät tapakset. Erityisen hyvää on Vilhon syömä klassikkoannos Cola de buye.

Ennen nukkumaan menoa Susivuoret pistäytyvät vielä lähibaarissaan. Kahden euron lasillinen Riojan punaviiniä on siellä niin hyvää, että baaritiskin ääressä istuvat Susivuoret tilaavat sitä toisetkin lasilliset. Pieni baari on tänä iltana täynnä eläkeläisiä, jotka Susivuorten lailla seuraavat sivusilmällä takaseinän on isossa tv:ssä pyörivää peliä. Se, että Espanyol yllättäen voittaa Real Madridin 1-0, saa itsekseen baaritiskillä istuvan papan raivoistumaan. Mummot ihmettelevät kovin miehen käytöstä ja myrskyisää poistumista baarista. Täällä kun ei kannateta Madridia vaan kaupungin omia joukkueita kuten eräs papoista Susivuorille kertoo yksilöiden ketkä baarin asiakkaista ovat Betin (Real  Betis) ja ketkä Sevillan kannattajia.

Kanta-asiakkaiden pyynnöstä baarinpitäjä panee teeveehen pyörimään videon, jossa  legendaarinen flamencolaulaja Rocío Jurado esittää  El Himno de Andalucian.  Silloin Susivuorillekin selviää, että tänään on Andalucian kansallispäivä. He eivät kuitenkaan jää sitä erityisesti juhlimaan vaan lähtevät ennen eläkeläisiä ajoissa nukkumaan sillä huomenna on edessä karu paluu koti-Suomeen, jossa talvella ei ole juuri juhlimista.

Ei kommentteja: