Aivan kuten Vilho ennusti, Annikilla alkaa hiki valua jo muutamaan sadan metrin kävelyn jälkeen. Tie nimittäin nousee kohtalaisen jyrkästi Murmelinpesältä Ehrwalder Almin suuntaan ja kuumahan kirkkaassa auringonpaisteessa sitä noustessa tulee. Alkajaiseksi Annikille riittää 100 metrin nousu 1100 metrin korkeuteen Ehrwalder Almbahnin köysirata-asemalle. Siellä hän vetää esiin Murmelinpesän emmännältä aamulla saamansa Zugspitze Gästekartin. Mummon merkattua korttiin 7-päiväisen vierailun osoittavan päiväyksen, Annikki saa hyvän alennuksen ostaessaan Talstationin lippukioskista Z-Ticketin. Tällä Zugspitzen matkailijakortilla Annikki pääsisi ajelemaan mielin määrin lähialueen köysiradoilla.
Ehrwalder Almbahn vie Annikin hetkessä reilun parin kilometrin matkan 1500 metrin korkeuteen. Vuorimaisemat ovat jo alkumatkasta aivan upeat mutta näkymä Zugspitzen etelärinteille vain paranee vaunun noustessa rinnettä ylöspäin. Perillä Bergstationilla Annikki näpsii puolen tusinaa kuvaa lisää mahtavasta Zugspitzen massiivista. Sinne menevä reitti on aivan liian pitkä ja vaikea Annikin patikoitavaksi ja pakattuaan kameransa reppuun, hän suuntaa lehmilaitumen viertä ja puron yli leveälle kävelytielle, joka vie etelässä kohoaville rinteille.
Vilhon sanojen mukaan reitti Ehrwalder Almista Seebenseelle on ihan ”suffelia” ja sitä pitkin pääsevät menemään aivan kaikki pikkuvauvoista vaareihin asti. Tämän perusteella Annikki kuvitteli, että reitti lähtee köysirata-asemalta kuin tasamaalta ja vie vuoristojärvelle korkeuskäyrää seuraten. Annikki saa pian todeta, ettei reitillä todellakaan mennä lastenvaunujen ja rollaattorien kanssa vaikka Vilho antoi näin ymmärtää. Sillä pärjäävät vain kovakuntoiset satavuotiaat ja pienet sylikoirat, hän toteaa katkerana puuskuttaessaan rinnettä ylöspäin. Tosiasia kun on, että autollakin ajettavaksi kelpaava, pyöräreitiksi merkattu reitti on Alppien mittakaavassa helppo ja Annikin tuskailu johtuu siitä, että jyrkät nousut ja laskut ovat hänelle paristakin syystä henkilökohtaisesti vaikeita. ”Valokuvaustaukojen” rytmittämänä Annikki kuitenkin selviytyy suhteellisen helposti seitsemän kilometrin kävelymatkastaaan ylä- ja alamäkineen.
Ilma on ihanan raikasta ja mukavan viileääkin reitin kulkiessa metsän keskellä. Suurten kuusien varjossa näyttävät viihtyvän myös lehmät ja lampaat ties mitä sammalikosta suuhunsa nyhtäen. Metsästä kuuluu myös tikan koputus mutta jostain puun latvasta eikä Annikki onnistu näkemään lintua. Alppien metsäiset rinteet ovat niin jyrkkiä ja kuuset niin korkeita, että suomalaisella metsäkonehirmulla ei ole tänne mitään asiaa. Avohakkuiden sijaan metsästä käydään hakemassa lähes käsipelillä muutama puu kerrallaan. Annikki mittaillee reitin varteen kasattua paria kuusenrunkoa ja arvelee, ettei ole aikaisemmin nähnyt noin pitkiä tukkeja.
Reitin noustessa metsästä takaisin ylemmäs vuorenrinnettä, Zugspitzen lisäksi näkyviin tulee Tajakopf ja Sonnenspitze. Seebensee Almille saapuessaan Annikki huomaa oikealle osoittavan kyltin, jossa lukee ”Talblickt”. Parinkymmenen metrin päässä metsän keskellä onkin oiva näköalapaikka josta näkee alas laaksoon ja mm. koko Ehrwaldin. Tämähän on se paikka, jota tähystelin aamulla kiikarilla parvekkeelta, Annikki hoksaa nähdessään ison punavalkoisen kyltin. Samassa tolpassa on pieni puulaatikko, jossa on leimausvälineet. Paikalle saapukin reppuselkäinen mies, joka painaa ”Seebensee alm” -leiman reittivihkoonsa.
Annikin täytyy vielä kertaalleen laskeuta vähän alaspäin päästäkseen kivikkoiselle tielle, joka nousee Seebenseelle paikoin niin jyrkästi, että osa maastopyöräilijöistä joutuu taluttamaan pyöräänsä. Seebenseen reitillä on todella paljon pyöräilijöitä ja Annikille alkaa olla selvää miksi heidän polkupyöristä käytetään nimitystä ”mountain bike”. Sitä hän ei tajua, että mitä mieltä on polkea naama irvessä etananvauhtia rinnettä ylös ja palata melkein yhtä hitaasti jarrukahvoja puristaen alas. Kumpaakaan suuntaan mennessä kun ei voi katsella maisemia vaan on keskityttävä siihen, ettei suistu tieltä vuorenrinnettä alas.
Maastopyöräiljöiden lailla Annikki pääsee hitaasti mutta varmasti 1600 metrin korkeuteen ja Sebenseen rantaan. Aivan kuten Vilho lupasi, näkymä on niin upea, että kannatti kävellä viimeiset kiviset kilometrit pienelle järvelle jylhien vuorten syleilyssä. Annikki pitää lyhyen tauon ihaillen turkoosiin vedenpintaan heijastuvia vuoria ja kävelee sitten järven toiseen päähän, josta kuuluu lampaiden määkinää. Lauma erivärisiä ja -rotuisia lampaita laiduntaa kävelytien molemmin puolin. Annikki pysähtyy kuvaamaan kirkkaan vihreällä niityllä venyttelevää veikeää valkoista karitsaa mutta katsoo parhaaksi jatkaa matkaansa kun iso tummanruskea uuhi kiinnostuu hänen kuvauspuuhistaan. Annikki vaihtaa kuvauskohteekseen järven vaaleaa pohjaa vasten hyvin erottuvat forellit. Reilun vaaksan mittaisten kalojen joukossa on muutama isompikin forelli. Otettuaan ties kuinka monta maisemakuvaa, Annikki panee kameransa reppuun päättäen, että kuvia Seebenseestä on enemmän kuin tarpeeksi ja on aika lähteä paluumatkalle.
Annikki ei pääse kuin parisataa metriä rinnettä alas kun hän kaivaa kameransa uudestaan esiin vaikka tietääkin, etteivät valokuvat tee oikeutta vuorten jylhyydelle ja niittyjen vihreydelle. Lukuisista kuvauspysähdyksistä huolimatta Annikki pääsee suhteellisen ripeästi takaisin Ehrwalder Almiin. Hetken Annikki harkitsee kävelevänsä alas kylään asti mutta päättääkin mennä tutkimaan köysirata-aseman tuntumassa olevien kahden ravintolan tarjontaa. Tiroler Haus näyttää sekin kelpo paikalta mutta Ehrwalder Alm miellyttää Annikkia enemmän ja kohta hän istuukin sen terassilla edessään höyryävä lautanen gulassikeittoa ja iso lasillinen tummaa Franziskaner Weissbieriä. Annikki on tähän asti vieroksunut vehnäoluita sillä ne ovat hänestä pahanhajuisia. Mutta tumma vehnäolut onkin ihan toinen juttu, hän ilahtuu maistaessaan varovasti juomaansa.
Annikin maksaessa alle 10 euron laskuaan, Vilho ilmoittaa olevansa tulossa Zugspitzen rinnettä alaspäin. Annikinkin on lähdettävä kotikylää kohti ennen viimeistä köysiratakyytiä jos hän mielii ehtiä sinne ennen auringonlaskua. Köysiradan vaunussa istuessaan Annikki tähyilee Zugspitzen suuntaan mutta ei näe sieltä lähestyvän muuta kuin suuren tumman pilven. Annikin päästyä Talstationille, kuuluu voimakas ukkosen jyrähdys. Sadepilvet ovat kuitenkin vielä niin kaukana, että Murmelinpesälle kävellessään Annikki poikkeaa kananmuna-automaatille. Pienen kahvilana, kauppana ja asuntona toimivan talon seinustalla on tosiaan jääkaappi täynnä kananmunia, joita voi ostaa itsepalveluna panemalla maksun kaapin seinässä olevaan pieneen lippaaseen. Munat munineet ruskeankirjavat kanat kuopsuttelevat talon takana ulkoaitauksesessa, jonka keskellä on rekka-auton perävaunusta tehty siistin näköinen kanala.
Ensimmäiset sadepisarat putoavat juuri kun Annikki pääsee kotipihaan. Vilhon saapuessa vähän myöhemmin, vettä on alkanut sataa jo niin paljon, että Vilho on vähän kastunut sateenvarjonsa alla. Susivuorten parvekkeelle näkyvä illan spektaakkeli ei olekaan tänään hehkuva auringonlasku vuorten taakse vaan kunnon ukonilma salamoineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti